Jeesuksen mielenlaatu

Jeesuksen valinta ja aikamme kristillisyys

Meidän aikamme uskonnollinen kenttä muistuttaa yhä enemmän sekatavarakauppaa, missä kristillisyyden nimissä myydään mitä erilaisimpia ”hengellisiä tuotteita”. Juuri siksi meille tämän ajan uskoville on entistäkin tärkeämpää tutkia Raamatun kirjoituksia, miettiä niitä rukoillen, ja ottaa ne vastaan sellaisena, kun ne on meille Raamatussa uskottu. Kun Jeesus oli tullut maailmaan, hän alkoi pyhiä kirjoituksia tutkiessaan vähitellen vakuuttua siitä, että juuri hän on Israelin Messias, johon kaikki kirjoitukset tähtäsivät. Jeesus joutui Pyhän Hengen avulla uskon kautta ottamaan vastaan Isän hänelle valmistaman tehtävän Ihmisen Poikana.

Mutta tämän kirkastumisen jälkeen oli Jeesuksella ”vaikea ongelma” edessään, koska hän Vanhan Testamentin kirjoituksista näki, että hänen kutsumuksensa laatu tulisi olemaan perusteellisesti toisenlaista kuin mitä ihmiset odottivat ja halusivat. Tässä hän oli ratkaisevan valinnan edessä. Jeesus sydämessään tiesi, että hänen tiensä oli kadottaa oma elämänsä maailman tähden, meidän tähtemme! Tavalla tai toisella on tämä Jeesuksen esimerkki myös meidän elämämme suurin valintatilanne sen jälkeen, kun olemme uskoon tulleet. Valinta, joka vaikuttaa ratkaisevasti myös meidän iankaikkiseen elämämme.

Filippiläiskirjeen toisessa luvussa Paavali opettaa meille, kuinka Jeesus, etsiessään Isän tahtoa, luopuu tämän maailman ja kaikkien uskonnollisten piirien tarjoamista hienommista vaihtoehdoista ja odotuksista ja tyhjentää itsensä sydämessään nöyrtyen.

Fil.2;5-8 kerrotaan Jeesuksen mielenlaadusta;

Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.”

Jeesus siis joutui tekemään oman valintansa, niin kuin myös meidän uskovien on tehtävä omamme. Ja niin kuin ymmärrämme, mekin voimme näinä hengellisesti levottomina aikoina valita monenlaisista vaihtoehdoista sellaisen Jeesuksen seuraamisen tien, mikä meistä itsestämme tuntuisi meille sopivalta. Mutta tässä kerrotaan Jeesuksen tekemästä valinnasta. Ja tämän Jeesuksen tekemän valinnan Raamattu nyt asettaa meidän eteemme ja sanoo: ”Olkoon teillä tämä sama mieli, mikä Jeesuksella oli…”

Jeesus kehottaa meitä Raamatun sanassa seuraamaan itseään. Ja jos ylipäätään tahdotaan puhua sellaisesta asiasta kuin Jeesuksen seuraaminen, niin tähän Jeesuksen mielenlaatuun suostuminen on sen tien alku, johon Jumala on kätkenyt salatun elämän Kristuksen kanssa Jumalalassa. Tosin tästä tiestä puhuminen ei taida juurikaan tätä meidän aikakautta enää kiinnostaa.

Kun verrataan näitä Paavalin sanoja Jeesuksen valinnasta nykyajan kristillisyyteen, voi vain hämmästyksellä todeta, kuinka kaukana olemme Jeesuksen mielenlaadusta. Näkyy liian selvästi tämän ajan kristillisyyden onttous ja epätotuudellisuus. Jos se vain halutaan nähdä. Ja sehän taas ei ole todellakaan itsestään selvää. Sanoohan jo Jesajakin (Jes.6;9): ”Mene ja sano tälle kansalle: ’Kuulemalla kuulkaa, älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää, älkääkä käsittäkö’.

Tämä sanotaan siksi, koska me ihmiset, uskovatkin, näemme ja käsitämme vain sen, mitä me haluamme kuulla ja käsittää.

En sano tätä meitä moittien, vaan siksi, että mekin uskaltaisimme Jumalan armoon turvaten, niin kuin Jeesus, tyhjentää itsemme ja rukoilla myös vastoin omia tunteita, tahtoa, ymmärrystä ja omia suunnitelmia. Pyytää, että Jumala avaisi meidän silmämme, vaikka se olisikin tuskallista. Ja antaisi näin voiman päästä Jeesuksen mielenlaadusta osalliseksi ja ottaa ristimme ja seurata Häntä, vaikka se aina maksaakin lopulta koko elämän.

Tämän sukupolven kristillisyys on tekemässä ja jo paljon tehnytkin omat valintansa, jotka ovat liian usein lähinnä irvikuvaa Jeesuksen valinnoille. Siksi meidän on todella syytä tässä nykyisessä monien eksytysten ajassa tutkia tätä filippiläiskirjeen sanomaa, jos vain Jumalan sana on meille vielä kallis.

Mistä Jeesus kieltäytyi?

Jeesus ”ei katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen”… Ehkä moni on miettinyt, mitä tässä nyt oikein sanotaan? Uusi käännös kuuluu: ”Ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen”. Tämä käännös on sinänsä totta, mutta se taas ei kerro sitä syvällistä ja voimakasta ilmaisua, mitä Paavali käyttää, sanoessaan: ”ei katsonut saaliiksensa olla”…

Koska tämä on tärkeä asia, on meidän syytä hieman tutkia näitä sanoja. Saalis (kreikaksi harpagmoos) merkitsee oikeastaan ryöstämällä saatua saalista. Se tulee verbistä harpadzo = ryöstää. Kysymyksessä on siis jonkun sellaisen ottaminen, mikä ei kuulu ihmisen osaan eikä ihmiselle – vielä tässä ajassa.

Mitähän se voisi olla? Otan yhden esimerkin.

  • Matteuksen 4. luvussa kerrotaan, kuinka Pyhä Henki vei Jeesuksen erämaahan perkeleen kiusattavaksi. Perkele sanoi nälän uuvuttamalle Jeesukselle: ”Jos sinä olet Jumalan poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.”

  • Ajattele, kuinka helppoa ja yksinkertaista. Jeesus olisi sen voinut helposti tehdä – hänhän oli Jumala. Hän olisi voinut käyttää jumalallista valtaa olla ”Jumalan kaltainen”. Ja kivet olisivat muuttuneet leiviksi. Ja ketä tämä nyt olisi voinut loukata?

Mutta ymmärtääksemme, kuinka äärimmäisen vakavasta asiasta on kysymys tässä Jeesuksen valinnassa, meidän on syytä nähdä, että samalla (jo tämän ensimmäisen kiusauksen hetkellä) Jumalan koko pelastussuunnitelma Kristuksessa olisi tuhoutunut. Jos Jeesus olisi siis antanut periksi ja tehnyt niin kuin perkele sanoi, meidän syntimme olisivat jääneet ikuisesti sovittamatta!

Se ei olisi ollut Isän tahdon tie. Ja kaikki, mikä ei ole Jumalan tahdon mukaista, on syntiä. Jeesus itsekin olisi tarvinnut sovittajaa. Jumalan suurin aivoitus, ristin evankeliumi, olisi heti alkuunsa tuhoutunut. Siksi Raamattu käyttää tästä niin voimakasta sanontaa puhuessaan ryöstämisestä. Jeesus olisi varastanut omalla tahdollaan koko Isän pelastussuunnitelman!

Nykyään kristillisyys on esim. uuskarismaattisissa piireissä täynnä käskyvallan käyttämistä, tai esineille tai jopa sairauksille tai ongelmille puhumista. Tämä kaikki tehdään siinä luulossa, että meille uskoville kuuluu joku osuus jumalallisuudesta Jeesuksen ansion kautta. Ja että se toimii, jos vain on tarpeeksi uskoa.

Mutta, onko tämä ns. toimiva usko kuitenkin juuri sitä Jumalalta varastettua jumalallisuutta, minkä lähde ei olekaan Kristuksessa vaan on osa okkultistista lopun ajan suurta uskontoa ja sen valhekristillistä osuutta?

Niinpä – Jeesus ei tahtonut ottaa Isältä Pojalle kuuluvaa osuuttansa jumaluudesta, vaan hän antoi sen mennä! (Kuinka harvinaiselta kuulostaakaan tänään nämä ihanat sanat: Antaa joidenkin suurienkin etujen mennä, Kristuksen tähden, vaikka ne olisivat tarjolla).

Tällainen on Jeesuksen mieli. Hän tahtoi kaikessa tulla ihmisen kaltaiseksi saadakseen samaistua ihmisen heikkouteen ja voidakseen siksi kantaa meidän heikkoutemme, sovittaa meidän syntimme ja armahtaa meitä heikkoja.

Mihin Jeesus sitoutuu?

Jeesus olisi voinut ottaa Jumalan kaltaisuuden, mutta silloin Hänestä ei olisi voinut tulla oikeasti ja todellisesti kärsivää ihmistä. Ihmistä – joka on itsessään täysin avuton ja vailla jumalallista voimaa! Ihmistä, jonka ainoa voima ja toivo on siinä, että hänellä on Isä taivaassa, isä, joka on Jumala!

Jeesus alentui ihmiseksi, voidakseen täysin samaistua ihmisen osaan ja antaakseen meille esikuvan siitä, mitä merkitsee olla Jumalan ihminen tässä maailmassa. Ja seuraajilleen Jeesus sanoo selkeästi, että opetuslapsi ei voi olla opettajaansa suurempi. Jos Jeesus ei olisi antautunut täydelliseen ihmisen heikkouteen, ei hän olisi voinut koskaan ymmärtää täysin heikkoja ihmisiä ja kantaa heidän syntejään.

Meidän on ehkä vaikea nähdä, että Jeesus itsessään sitoutui täsmälleen samanlaiseen avuttomuuteen, heikkouteen ja voimattomuuteen, kuin mitä mekin olemme! Mehän ajattelemme, että hänellä oli kaiken aikaa kuitenkin joku jumalallinen valttikortti takataskussaan… Ja että hän olisi tarvittaessa voinut paeta tähän jumalallisuuteen.

Mutta tämä Fil.2 sanoo, että juuri tästä hän kieltäytyi, saadakseen olla niin kuin sinä ja minä. Tätä Jeesus itse todistaa Raamatussa. Muutama esimerkki:

  • (Joh.5;19): ” Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee”.

  • (Joh.14:10): ”Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.

  • Kun Jeesus oli Getsemanessa kiinniotettavana, hän ei sano: ”Luuletteko, etten voisi helposti voittaa teitä, jos haluaisin”. Ei – vaan hän sanoo: ”Luuletteko, etten voisi rukoilla Isääni, että hän lähettäisi heti minulle enemmän kuin 12 legioonaa enkeleitä…”

Huomaa nyt, että Jeesus oli riippuvainen Isästä samalla tavalla kuin mekin olemme. Hänellä oli Isä taivaassa, jota hän saattoi rukoilla. Aivan niin kuin mekin voimme. Isä, joka rakasti häntä. Niin kuin meitäkin!

Selvennykseksi haluan vielä tähdentää, että toki Jeesuksella oli siis myös jumalallinen muoto, mutta juuri sen käyttämisestä hän kieltäytyi saadakseen täydellisesti samaistua ihmisen heikkouteen ja riippuvaisuuteen pelkästään Jumalasta.

Näin Jumalan rakkaus on ristiinnaulittu, ja ilman ristiä ei ole J:n rakkautta! Jumalan muotoisuudesta Jeesukselle jäi ehkä vain yksi asia: Jumalan sydän! Syntisten ihmisten kohtaloista särkynyt ja rakkaudesta ”sairas” sydän. Ja juuri siinä oli perimmäinen syy, mikä riitti viemään hänet ristille…

Me näemme tästä Jeesuksen sitoutumisesta inhimilliseen heikkouteen sen suuresti lohduttavan asian, että Jeesuksesta lähtien Jumalan valinta on aina ollut sama. Paavalin sanoilla sanottuna (1.Kor.1;27-29): ”vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.”

Juuri siksi saamme kaikki me, jotka tunnemme itsemme hulluiksi, heikoiksi, halveksituiksi ja mitättömiksi, jäädä rauhassa tällaisinamme Jumalan käyttöön. Sitä käytössä oloa emme ehkä itse useinkaan edes tajua tai huomaa, mutta niin on varmaan hyvä. Kaikkein suurimmat ja ihanimmat tekonsa Jumala tekeekin usein suuressa hiljaisuudessa, ilman kättentaputuksia, pienessä rukoushetkessä, jonka Hän saa viettää kahdestaan tai pienessä joukossa omien rakkaittensa kanssa…

Valinnan syvät juuret

Tästä samaisesta ryöstämisestä, mistä Jeesus kieltäytyi, kerrotaan jo Raamatun alussa (1.Moos.3;4-5.) Käärme houkuttelee ihmistä petoksellaan ryöstämään sen osan elämästä, mikä kuuluu vain Jumalalle. Käärmeen sanoma on täsmälleen vastakohta sille, mitä Jeesuksesta sanottiin. Käärme sanoo: ”Teistä tulee Jumalan kaltaisia…” Jeesus taas ei katsonut saaliiksensa olla J:n kaltainen! Vaan hän antaa sen mennä… Ja meille sanotaan: ”Olkoon teillä siis tämä sama mieli!”

Tämä käärmeen esittämä kiusaus on kaikkien hengellisten kiusausten äiti. Ja onnettomuudeksemme se elää myös jokaisen uskovan lihassa. Kuinka paljon tänä päivänä tätä Jumalalta varastettua jumalallisuutta tavoitellaankaan surutta kristillisessä kentässä ympäri maailmaa? Varsinkin uuskarismaattisissa piireissä, missä hamutaan yhä suurempia ihmeitä ja merkkejä! Ja kuinka tehokkaasti tällainen uuden jumaluuden houkutteleva oppi onkaan pettämässä vilpittömiä Jumalan lapsia pois vanhanaikaiseksi ja naurettavaksi saatetulta ristin tieltä, ja Jeesuksen seuraamisen tieltä?

Tässä on ero ristin evankeliumin ja toisen evankeliumin välillä. Raamatun mukaan jokainen toinen (muu) evankeliumi on vain kirouksen evankeliumi. (Gal.1;8). Klassillinen kristinusko jonka esikuva ja tavoite on tässä: ”Jeesus tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon…on katoamassa!

Kuitenkin, Jeesus valitsi sen tien, mikä yhä tänäänkin on Jumalan tie vailla vertaa. Se on itsensä kieltämisen ja ristinsä ottamisen tie. Sille tielle kuuluu lopulta tämä sama lupaus, joka seuraa Jeesuksen valintaa filippiläiskirjeen toisessa luvussa (jae 9): ”Juuri sen tähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut…”

Meidän on syytä nähdä, että uskovinakin me olemme alituisessa vaarassa langeta pois pelkän armon evankeliumista. Lähdemme kovin helposti etsimään sellaista evankeliumia, mikä kertoo, mitä parempaa tai suurempaa meistä itsestämme voisi tulla tässä ajassa. Tai miten isoja juttuja Jumala voikaan meille antaa tässä ajassa!

Näin me teemme, vaikka tiedämme, että Jumala valitsee sen, joka ei mitään ole

Ajatellaanpa kahta uskovaa ihmistä, joilla oli erinomaisen läheinen suhde Jumalan kanssa. Adamia ja Eevaa. Jumalan läsnäolosta huolimatta he lankesivat tekemään sen ainoan synnin, mikä heidän oli mahdollista tehdä: Syödä kielletystä puusta. Kun käärme tarjosi heille osallisuutta jumaluudesta, heidät oli siinä samassa petettynä voitettu!

Rakkaat ystävät: Syntiinlankeemuskertomus onkin aivan yleisesti uskovien hengellinen lankeemuskertomus! Tämä ensimmäinen lankeemuskertomus tulee hämmästyttävän selkeästi tapahtumaan uudestaan myös lopun ajassa. Meidän aikamme kristillisyys palaa avoimesti saman lankeemuksen juurille, jumaluuden ja jumalallisuuden etsintään. Meillä on taipumus nähdä paratiisin syntiinlankeemus moraalisena tapahtumana. Mutta todellisuudessa se on selvästi uskonnollinen, siis hengellinen tapahtuma!

Jumalan Adamille ja Eevalle antama elämän piiri ei heille enää riittänyt, kun he kuulivat käärmeen evankeliumin siitä, että on olemassa myös parempaa hengellisyyttä! Ja he menivät pitemmälle, kun käärme tarjosi heille tätä uutta jumalallisen hengellisyyden astetta – että heistä itsestään tulisi ”Jumalan kaltaisia”.

Jeesuksen mieli ja ”hengellisyyden epäjumala”

Kristikunnassa, Suomi luonnollisesti mukaan luettuna, on tapahtunut selkeä kristinuskon painopisteen muutos: Siirtyminen vanhurskaasta elämästä kohti ns. hengellistäelämää. Missä määrin tämä hengellinen elämä sitten on oikeaa hengellisyyttä, on jo isompi ja tärkeämpi kysymys. Vai onko se sitä ”Jumalalta varastettua hengellisyyttä”, minkä Jeesus hylkäsi? Kun ajatellaan Jeesuksen mielenlaatua ja kristinuskon ilmenemistä viime vuosikymmeninä, niin voidaan todeta, että ainakin seuraavat muutokset ovat tapahtuneet viimeisen sukupolven aikana:

  1. Uskon hedelmänä ei enää pidetä vanhurskasta elämää. Uskon seurauksena etsitään nykyään lähinnä vain oman hengellisen elämän rakentumista. Ja tätä omaa hengellisyyttä pidetäänkin nykyään tärkeämpänä kuin Jeesuksen mielen asumista meissä.

  1. Elämä Jeesuksessa on korvattu elämällä Pyhässä Hengessä. Ennen tämä koettiin täsmälleen samaksi asiaksi. Miksi sitten ”elämä Jeesuksessa” ei enää nykyisin riitä tämän ajan uskoville? Koska Pyhästä Hengestä etsitään selvästi jotakin sellaista, mitä vain yksin Jeesuksesta ei ”saada irti”. Siksi ristin heikkous on jätetty ja alettu etsiä Hengen avulla voittoisampia voimia. Voimia, jotka mieluummin päästävät meidät rististä, kuin sitovat meidät siihen! Aikamme häpeämätön uskontunnustus kuuluu: Astu alas ristiltä, jos olet Jumalan Pojan seuraaja. Muutos on jo monissa tapauksissa niin selvä ja voimakas, että klassilliseen kristinuskoon verrattuna voidaan mielestäni puhua toisesta uskosta ja toisesta evankeliumista

  1. Arkikristillisyys on katoamassa, ja uskovien uskon ja hengellisyyden osoittamisen paikaksi on muodostunut samoin ajattelevien seurakunta, jossa on mukavaa, ja joissa viihtyy hyvin.

Ennen tunnustettiin todelliseksi kristillisyydeksi vain arkikristillisyys. Ja kun sitä ei juurikaan enää ole, niin siitä on seurannut, että meidän todistusvoimamme Kristuksesta on pudonnut lähelle nollaa.

Olen täysin vakuuttunut, että tätä puutetta ei voi korvata paljoilla sanoilla tai valtavalla evankelioinnilla.

Ja tässä meillä on jokaisella vakava itsetutkistelun paikka! Jos me todistamme ihmisille uskostamme vain hengellisesti, niin eivät ihmiset kuule meitä. Mutta – kun me todistamme heille aitoina syntisinä ja pieninä ihmisinä, omasta vähästämme luopuen, itsemme alttiiksi antaen, niin vieläkin monet varmasti kuulevat!

  1. Kun me luemme Filippiläiskirjeen 2 lukua ja Jeesuksen valitsemaa elämän tietä, niin me näemme, että hän sanalla sanoen valitsi koko elämänsä suunnaksi ristin tien. Ristin tie merkitsee elämän jäämistä konkreettisesti Jumalan käsiin. Sitoutumista niihin kohtaloihin ja johdatukseen, mitä Jumala antaa.

Mutta, miten on? Vieläkö tätä tietä tänään jossain etsitään? Vieläkö jossain pyydetään ihmisiä löytämään elämänsä kadottamalla se Kristuksen tähden? Mitä minä olen nähnyt, niin seurakunnat ovat täynnä oman elämänsä löytämisen kursseja, eheytymiskursseja ja itsensä toteuttamisen etsintää tienä onnelliseen elämään.

Minun Raamatussani Jeesus kehottaa omiansa ottamaan ristinsä joka päivä ja seuraamaan häntä. Ristinsä ottaminen tarkoittaa suostumista siihen mieleen, siihen nöyryyteen ja myös siihen avuttomuuteen Isän edessä, minkä myös Jeesus valitsi. (Voittoisa rukous – avuttomuus).

Hengellinen elämä vai elämän vanhurskaus

Jeesuksen mieli ja esimerkki näyttää meille yksinkertaisen totuuden: rakkaus ei ole olemukseltaan hengellistä. Rakkaus on aina lihaksi tulevaa , ihmiseksi tulemista. Konkreettisesti. ”Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Kristus, kun me vielä olimme heikkoja, antoi henkensä meidän edestämme”.

Jeesus ei kuollut vain hengellisesti meidän edestämme vaan hän antoi elämänsä konkreettisesti. Mekään emme voi jakaa omaa elämäämme hengelliseen ja fyysiseen osaan, vaan Kristuksen rakkaus virtaa aina hengellisestä konkreettiseen, eikä päinvastoin!

Tämän aikakauden usko ei johda Jeesuksen esimerkin mukaisen rakkauden etsintään, vaan mieluummin koko kristinuskon ja Jumalan hengellistämiseen! En tiedä, kuinka pystyisin kyllin vakuuttavasti selittämään sen, että silloin, kun meistä on tullut täysin hengellisiä, kun me olemme saavuttaneet sen ”hengellisyyden”, mihin me pyrimme, silloin meillä ei ole enää Jumalaa ollenkaan.

Jeesus ei tehnyt uskosta hengellistä, vaan päinvastoin toi sen kaiken inhimillisen elämän keskelle. Voisi sanoa, että lakihenkisessä uskossa elämä vaihtuu hengelliseksi toiminnaksi, (mitä nykyään niin usein arvostetaan), kun taas raittiissa uskossa hengellinen toiminta vaihtuu elämäksi.

Jos en halua alentua hengellisestä ja jumalallisesta kristitystä muiden palvelijaksi, niin minulla ei ole Kristuksen mieltä, vaan lähden elämään kokonaan eri suuntaan kuin Jeesus.

Me siis harhaudumme, jos me etsimme hengellistä elämää, armolahjoja tai voimaa, mutta ohitamme ristiin juurtuneen yksinkertaisen elämän! Tämä maailma ei voi ymmärtää, kuinka joku voi osoittaa rakkautta luopumalla omista oikeuksistaan, omaisuudestaan tai hyvinvoinnistaan, vapaaehtoisesti, toisen hyväksi. Kun silloin käy selväksi, että tämä tapahtuu Kristuksen tähden, niin maailmaan on vaikutettu väkevästi!

Ikinä ei voi aavistaa, miten valtavan Jeesus kaipuun voi antaa toiselle ihmiselle vain yksinkertaisesti: antamalla vähästään, jakamalla omaa elämäänsä Jeesuksen tähden. Kuitenkin meidän on aina muistettava, että Jeesuksen seuraamiselle on vain yksi ainoa tie. Uusi elämä ei ala ihmisen teoista. Vaan se alkaa aina ristillä, Golgatan ristillä sovituksen suuren salaisuuden äärellä. Vain rakastumalla siihen kärsivään Jeesukseen, joka valitsi ristin meidän tähtemme, me voimme saada sen Jeesuksen mielenlaadun, joka on myös valmis antamaan itsensä.

Tässä filippiläiskirjeen 2. luvussa Jeesus osoittaa meille juuri sen tien, jossa myös hengellinen elämä löytyy Jumalan aivoitusten mukaisena ja yltäkylläisenä. Mutta vain antamalla sen hengellisen elämänkin itsetarkoituksena tai päämääränä mennä, ja etsimällä ihmiseksi tulemisen suurta salaisuutta! Juuri tämä on ristinsä ottamista ja Jeesuksen seuraamista!

Se on myös lepoa omista töistä. Sillä Jumala itse on se, joka kaiken antaa. Vain sellainen elämä, mikä tulee oikeasti riippuvaiseksi Jumalasta, voi tuoda mukanaan oikean hengellisyyden käsityksen. Oikea hengellisyys on köyhää. Se muuntaa kaiken elämäksi ja jakaa itsensä maailman keskellä. Se ei siis murra hengellistä leipää muille, vaan se murtuu mielellään itse jatkuvasti toisten hyväksi.

Jeesuksen mielenlaadussa Jumalan käyttöön.

Kerron erään tapahtuman vuodelta 1984.

Olin muuttanut perheeni kanssa vanhaan rakennukseen, joka oli palvellut kauan erään seurakunnan rukoushuoneena. Koko piha oli ollut autojen parkkipaikkana, eikä siinä ollut mitään puutarhaa eikä istutuksia. Mutta me aloimme kunnostaa sitä kovaa maaperää ja teimme paljon työtä saadaksemme nurmikon ja istutukset edes jotenkin menestymään. Monien puiden ja pensaiden ohella istutimme sinne myös kaksi kirsikkapuuta. Pihan istutukset olivat meille rakkaat, koska olimme nähneet niistä niin paljon vaivaa. Kirsikkapuut tosin eivät menestyneet, ja aika ajoin surin sitä.

Mutta vuosien kuluttua eräänä kauniina alkukesän päivänä, katsoessani ikkunasta pihalle, näin jotakin erikoista. Toiseen kirsikkapuuhun oli ilmestynyt kauniita valkoisia kukkia! Siltä seisomalta ryntäsin ulos ja jäin tuijottamaan näitä ihania valkoisia kukkia! Tunsin suurta kiitollisuutta Jumalaa kohtaan ja aloin kiittää häntä: Voi Jumala rakas! Näin tavattoman kauniita kukkia olet sittenkin pitkän odotuksen jälkeen meille antanut! Kyllä sinä olet ihmeellinen! Sitten mieleeni hiipi lämmin ajatus: Tämähän on hedelmäpuu. Me saamme ensimmäistä kertaa elämässämme omia hedelmiä omasta puusta!

Olen kaupunkilaispoika. Olin tämän, mitä seuraavaksi kerron, aina tiennyt, mutta nyt se painettiin ensimmäistä kerta syvälle sydämeeni. Jumala puhui omat ajatuksensa, jotka eivät olleet minun ajatuksiani. Sillä niin paljon korkeammat kuin taivas on maata, ovat Hänen ajatuksensa korkeammat minun ajatuksiani. Ja nyt ja tässä Hän puhuu ne juuri minulle. Tuijotan kaunista valkoista kukkaa ja Hän sanoo rakkaasti: Sinä odotat hedelmää, mutta mitään hedelmää ei tähän tule, ellei tuo tavattoman kaunis valkoinen kukka ensin kuole! Ja minä tajuan, että juuri siihen, täsmälleen samaan kohtaan, missä kuolema käy, siihen syntyy hedelmä!

Jeesuksen seuraaminen Hänen mielenlaadussaan saa aikaan meidän elämässä myös kuoleman kokemuksia ja kärsimyksiä. (Tosin on sanottava, että tulee niitä muutenkin.)

Meillä voi olla taustalla henkilökohtaisia vaikeita traumaattisia kokemuksia ja onnettomuuksia tai syviä lankeemuksia. Mutta meidän on aina hyvä muistaa, että Jumalan kädessä nämä meidän suurimmat heikkoutemme, jopa suurimmat syntimme, joista emme ole edes päässeet eroon, voivat myös kääntyä suurimmiksi siunausten lähteiksi.

Jeesuksen nöyryyden tie

Ajattele vielä Jeesuksen tietä ylhäältä alas. Josta sitten kuoleman jälkeen seuraa päinvastainen tie alhaalta ylös. Luin joskus nuorena miehenä sanomalehdessä esitettyä laajaa tutkimusta, missä oli tilastoitu eri ammattien arvostusta Suomessa joskus 1960-luvulla. Ensimmäisten joukossa oli hienoja virkoja, korkeimman oikeuden presidenttiä, oikeuskansleria jne. Silmäilin eri ammatteja ylhäältä alas ja pysähdyin lopulta alimmalle riville. Kaikkein viimeisenä oli ammateista vähäisin: paimen.

Myöskään Jeesuksen aikana ei paimenen ammatti ollut korkeassa huudossa. Sehän oli kunnon juutalaisille kauhistus. Ei voinut mitenkään noudattaa lain määräämiä puhtaussääntöjä eikä käskyjä. Siksi vain vähäisimmät, köyhimmät ja ei-juutalaiset joutuivat paimeneen.

Mutta kun enkelit tulevat ilmoittamaan maailmalle Jeesuksen syntymästä, niin he valitsevat sanoman vastaanottajiksi juuri ne, jotka ovat kaikkein vähäisimmät, paimenet Betlehemin kedolla. Ja kun Jeesus puhuu opetuslapsilleen, niin hän kertoo olevansa paimen, se hyvä paimen, joka antaa henkensä lammasten edestä.

Jeesuksen ihmisrakkauden alennustie ei kuitenkaan pysähdy edes siihen, että Hänet olisi surmattu paimenena puolustaessaan lampaitansa. Vieläkin alemmas vie nöyryyden ja ristin tie. Hän alentuu paimenesta itse lampaaksi, ja lampaistakin kaikkein kurjimmaksi, teuraslampaaksi. Tämä on se Jumalan itselleen katselema uhrikaritsa, joka on tullut ottamaan pois maailman synnin. Sinun syntisi ja minun syntini.

Aika vähäiset ovat myös tuon Jeesuksen kaitseman pienen lauman hengelliset eväät. Pelastus on ja pysyy Golgatan ristissä. Ja siinä armossa, mikä ilmestyy ristiinnaulitussa Kristuksessa. Mitään muuta ei heillä ole. Ei mitään muuta. Jumala on sovittanut meidät itsensä kanssa Jeesuksen veren kertakaikkisesti riittävällä uhrilla. Jeesuksen tie kulki kohti Golgataa. Se on myös hänen seuraajiensa tie tässä maailmassa. Pilatus katseli Jeesusta, joka seisoo hänen edessään purppuraisessa viitassa, orjantappurakruunu päässä ja ruoko kädessä, ja sanoo ”Katso ihmistä!” Tämä Ihmisen Poika ottaa ristinsä ja lähtee Golgatalle.

Pelastuvan pienen lauman tuntomerkki on se, että myös se uudestaan ja uudestaan palaa Golgatalle, eikä lähde ristin luota pois. Sillä siellä aukenee salattu elämä Kristuksen kanssa Jumalassa. Siellä aukeneva tie ei vie pois ristiltä, vaan syvemmälle ristin salaisuuteen, Jeesuksen tuntemisen iloon ja tuskaan, joka on kallein hunajanpisara, mitä tässä maailmassa voi ikinä maistaa. Etsitään sitä tänäänkin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *