Kiusattujen Kristus

Lähtökohta tähän puheeseen

Otsikkona on kiusattujen Kristus. Kun me puhumme kiusauksista, niin silloin me puhumme samalla aina lankeemuksista. Nämä kaksi asiaa liittyvät, ikävä kyllä, erottamattomasti toisiinsa.

Tämä raamattuopetus voi siis auttaa vain niitä, jotka ovat oikeasti syntisiä. Jos joku meistä ei ole sellainen, niin ei kannattaisi ehkä kuunnella tai lukea ollenkaan – voi vain tulla vihaiseksi!

Jeesus, itse kiusattu

Hebr.2;17-18 kertoo Jeesuksesta näin: ”Sen tähden piti hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi, että hänestä tulisi laupias ja uskollinen ylimmäinen pappi tehtävissään Jumalan edessä, sovittaakseen kansan synnit. Sillä sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.”

Tässä sanassa näkyy Jumalan valmistaman lunastuksen ja sovituksen syvyys, joka laskeutuu ihmisen elämän perimmäiseen raadollisuuteen, aivan pohjaan asti. Jeesus nöyryyttää ja alentaa itsensä ja tulee Ihmiseksi, jotta hän voisi tulla myös kaikessa kiusatuksi – ihmisen tavalla – saadakseen täydellisesti pelastaa ne, jotka eivät voi olla lankeamatta näihin kaikkiin kiusauksiin, jotka Jeesus kesti.

Raamattu sanoo, että Jeesus oli siis kaikessa kiusattu. Hän ei ollut kiusattu vain jollain messiaanisilla valintaan liittyvillä kiusauksilla, vaan myös kaikilla inhimillisillä ja raadollisilla alueilla Hän oli kiusattu. Ja kai voimme ymmärtää, että perkele kiusasi Jeesusta näilläkin alueilla vielä paljon raskaammin kuin meitä!

Ajattele siis oman elämäsi suurimpia kiusoja, kauheimpia lankeemuksia ja hirvittävimpiä syntejä! Kaikissa näissä Hänkin on ollut kiusattu – kuitenkin siis ilman syntiä. Jeesuksen oli pakko kestää kiusaukset meidän puolestamme, koska hän tiesi, että kukaan meistä ei siihen kykene.

Mutta Jeesuksen työ näyttää meille myös sen, että vain se, joka on itsekin kärsinyt ja ollut kiusattu, voi auttaa muita kärsiviä ja kiusattuja – löytämään sen avun, minkä Jeesus antaa.

Jos siis voimakkaat kiusaukset (ja myös lankeemukset) eivät ole myös meille itsellemme tuttuja, niin me emme pysty antamaan toisillemme juuri muuta kuin moraalisia neuvoja tai erilaisia pyhityksen vaatimuksia, ja neuvoja: yritä kovemmin. Jotka useimmiten saa aikaan sen, että ne painavat väsyneen ihmisen yhä syvempään epätoivoon. Ja jättää hänet yhä enemmän yksin taistelemaan mahdotonta yksinäistä sotaansa ylivoimaista vihollista vastaan. Kunnes hän ei enää jaksa ”taistella”, vaan uskoo olevansa liian syntinen kelvatakseen Jumalalle.

Tästä on liian paljon surullisia esimerkkejä. Aina siellä, missä ei olla juurruttu evankeliumin syvyyteen.

Pari perusasiaa kiusauksista

(Jaakob 1;14) sanoo: ”Ei Jumala ketään kiusaa, vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa…” Jokaiselle elävälle kristitylle kuuluu kiusaukset. Vain jumalattomat ovat niistä vapaat! (Kun eivät niitä miksikään kiusauksiksi edes ymmärrä.) Samoin saatamme mekin tosin olla yksinkertaisesti sokaistuneet näkemään erilaista syntiä omassa elämässämme.

Toisin on monien näkyvien, yleensä moraalin alueille kuuluvien kiusausten ja lankeemusten kanssa. Joita uskovat usein pitävät – ehkä erheellisesti – kaikkein suurimpina synteinä.

Kiusaus sinänsä ei ole synti (Jeesuskin oli kiusattu), mutta lankeaminen on synti. Ja lankeaminen on aina vaarallista ja tuhoavaa, sitä emme voi kieltää. Mutta – mitä sitten voi tehdä?

Totta kai me olemme yrittäneet päästä pois synneistämme. Olemme tehneet parannusta, itkeneet ja taistelleet. Mutta tämä taistelu on siksi niin mahdotonta, koska me joudumme siinä aina juoksemaan pakoon omaa itseämme. Emmekä koskaan pääse lopullisesti pakoon – koska synti on osa meitä. Siksi me lankeamme. (Virsi 285 Voi mihin raukka juoksisin?)

Helmasynti on sellainen synti, josta on tullut piintynyt tapa, josta ei enää pääse irti, vaikka tahtoisikin. Esimerkiksi erilaiset voimakkaat riippuvuudet: juopottelu, pelihimo, seksiriippuvuudet jne. Erikoisen hankalia ovat erilaiset seksuaalisuuteen liittyvät helmasynnit, koska seksuaalisuus on ihmisen luonnollinen tarve – toisin kuin esim. ryyppääminen tai esim. joku rahapeliriippuvuus.

Usein tällaiset kiusaukset ovat masentaneet kilvoittelevankin kristityn niin täysin, että tällaisista synneistä on ollut pakko tehdä ns. ”salainen synti”. Jos on ollut vaikka 20 vuotta julkisesti uskossa (tällaisten syntien kanssa), niin ei niistä enää kehtaa puhua kenellekään! On alussa yrittänyt, mutta kun on tullut heti tyrmätyksi ja lyödyksi, niin on joutunut sulkemaan sisimpänsä uusilta haavoilta.

Tällainen synti ei uskovalle yleensä enää ole salainen siksi, että haluaisi salaa nauttia synnistä, vaan muiden uskovien tuomion ja häpeän pelosta ei kehtaa tai uskalla kertoa kenellekään, ja siksi ne pitää salata.

Tämä salaaminenkin aiheuttaa myös lisää syyllisyyttä ja näin synti pääsee orjuuttamaan ihmistä – kyseisessä asiassa – yhä pahemmin.

Tällaiset helmasynnit useimmiten tuomitaan ihmisen omaksi ongelmaksi ja sysätään ne hänen oman tahdonvoimansa varaan. (Uskon ystävät eivät useinkaan pysty, koska eivät itsekkään ole tarpeeksi syvällä Jumalan evankeliumin ja armon tuntemisessa.)

Helmasyntien yleisyys: Miestenpäivät 2001 – 2007. ”Kuinka vapaudun helmasynneistäni”. Suurin osa miehistä on osallistunut seminaariin…

Taistelusta helmasyntiä vastaan.

Taistelu helmasyntejä vastaan on täysin toivoton taistelu.

Palaan tähän aiheeseen, mutta hyvä olisi ymmärtää, että Jumalan lasten taistelun tulisi aina perustua lepoon Kristuksessa, eikä pahan voimia vastaan kääntymisessä.

Jokainen, joka on yrittänyt taistella tosissaan tarpeeksi vaikeita helmasyntejään vastaan, tietää kyllä monet Raamatun sanat kiusauksista.

Esim. (1.Kor.10;12-13): ” Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea. Teitä ei ole kohdannut muu kuin inhimillinen kiusaus; ja Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”

Tai (Jaak.1;12): ”Autuas se mies, joka kiusauksen kestää, sillä kun hänet on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat!”

Sanoma tuntuu selvältä: Autuas on se, joka kestää kiusaukset! (Palaan tähän kiusausten kestämiseen vielä …sangen tärkeä asia).

Mutta entäs sitten ne, jotka eivät kestä kiusauksissa, vaan joiden liha on liian heikko? (Todellisuudessa liha on täysin turmeltunut)! Mitä nämä heikoimmat voivat ajatella?

Nopein selitys, mikä alkaa jyskyttää mielessämme lankeemuksen hetkellä ei yleensä ole se, mikä on Jumalan totuus. Nopein vastaaja on näissä asioissa useimmiten liha ja perkele, jotka alkavat yhdessä selittää meille Raamattua. Ne saarnaavat, että no, sinä nyt oletkin täysin toivoton tapaus, jonka kanssa Jumala ei enää jaksa eteenpäin.

Hän on kyllästynyt sinuun, koska aina lankeat ja rasitat Häntä synneilläsi. Katso rehellisesti itseesi: Et ole muuttunut miksikään. Et ole kelvollinen Jumalan lapsi. Ja siksi Herra ei kuule sinun rukouksiasi. Olet erilainen kuin muut uskovat. Rakastat syntiä ja siksi olet sen orja…

Aika ajoin sitten kovat syytökset vellovat sydämessä: Pelastus ei taida todellakaan olla tällaista varten! Ollaan usein täynnä itseinhoa ja itsesääliä! Ja pelätään Jumalan rangaistusta. Seuraus: Masennus ja ahdistus. Välillä noustaan – ja taas langetaan. Synnin oravanpyörä pyörii aina vaan samaa rataansa… Tällä tiellä ei koskaan päästä syntisenä lepäämään Kristuksen haavojen varassa!

Sitten tulee mieleen kiusaus jättää seurakunta ja usko, koska ITSE ON liian heikko! Tässä rumbassa toiset jättää Jeesuksen, toiset taas tulee yhä uudestaan Jeesuksen armoistuimen luo. Vai pitäisikö sanoa: Jäävät kiusauksissa ja myös – lankeemuksissa(!) Jeesuksen armoistuimen eteen.

Tässä edellä kuvatussa ajattelussa on yksi pieni, mutta ratkaiseva asia, mikä tuhoaa ihmisen. Mikä se on? Se kun sanotaan että SINÄ OLET liian heikko!

Eihän kristinuskossa nimittäin ole ollenkaan kysymys siitä, millaisia me olemme. Kristinuskon koko perusta on siinä, mitä Jumala on, ja mitä Hän Golgatalla teki! Eikä siinä, mitä me olemme. Jumalan olemus on siinä, kun Hän sanoo: MINÄ OLEN. Ei meidän tarvitse olla mitään.

Koko Jumalan valtakunnan olemus on Jumalassa. Eikä sinussa, ei vaikka kuinka etsisit sitä itsestäsi.

Vapauden alku – totuus

(Jeesus ”katkoi verkot valheen – kahleet kuoleman …”). Perkeleen valheista vapautuminen tapahtuukin aina vain evankeliumin kirkastumisen kautta. Jeesuksen evankeliumin tulee siis saada katkoa perusvalheiden verkot.

Esitän muutamia tällaisia perusvalheita, jotka asuvat meissä, ellei armo ole kirkastunut ja evankeliumi ole saanut katkaista valheiden siteitä.

  1. Armollakin pitää olla olemassa joku raja.

Tämä valhe inhimillistää Jumalan ihmisen kaltaiseksi, kun se sanoo: Jumala ei jaksa enää sinun kanssasi. Hän on pettynyt sinuun – etkä ole hänelle enää sovelias, koska aina lankeat uudestaan.

Mutta Heb.8:12 uudesta liitosta: ”Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä.”

Jumala on täydellinen ja siksi Hän osaa myös täydellisesti unohtaa lastensa synnit! Voisi sanoa, että Jumalalle jokainen (meidän omaatuntoa rassaava synti) synti on ainutkertainen! Anteeksi saatu = sitä ei enää ole olemassa. Kun siis menen Herran luo rukouksessa ja sanon: ”Anna anteeksi, kun minä taas lankesin…” Hän sanoo: Miten niin taas?

Kaikki lankeemukset on etukäteen maksettu Golgatalla Jeesuksen veressä. Ja pois kannettu. Siksi Jumala voi tehdä näin. Ei Jumalan armo ole niin kuin jotain ainetta, mitä on vaan tietty määrä. Armo on Jumalan olemuksessa. Joh.1;14 sanotaankin Jeesuksesta, että hän oli täynnä armoa ja totuutta. Täynnä – mitä muuta Häneen silloin mahtuu?

Monet luulevat erheellisesti, että totuus tässä merkitsee Jumalan lakia. Mutta Joh.1;17 sanoo: ”Sillä laki on annettu Mooseksen kautta; armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta”. Totuus on Jumalan evankeliumi, jonka voi käsittää vain syntinen ihminen!

Armo kyllä riittää! Koska Jeesus on täynnä sitä!

  1. Kun lankeat, niin Jeesus poistuu viereltäsi! Myös PH vetäytyy pois.

Ja kun hän on poistunut sinusta, niin sinun on itse voitettava hänet jotenkin takaisin. On yritettävä päästä takaisin hänen suosioonsa. Silloin aletaan helposti tehdä lupauksia ja lepytystekoja … kuvitellen, että Jumala kunnioittaa edes yritystämme… ja antaa siksi anteeksi… yrityksen tähden.

R: Lepytysteot – kuolleet teot – vievät aina pois armon istuimen edestä!

On silkkaa valhetta, että Jeesus ei haluaisi olla siellä, missä langetaan, missä on syntiä. Loppuun asti vietynä tämä merkitsisi sitä, että Jeesus ei voisi olla missään, koska kaikkialla on syntiä, missä vain ihminen on! Evankeliumissa kerrotaankin asia juuri toisin päin.

Joh.10:11–12: ”Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä. Mutta palkkalainen, joka ei ole paimen ja jonka omia lampaat eivät ole, kun hän näkee suden tulevan, niin hän jättää lampaat ja pakenee; ja susi ryöstää ja hajottaa ne.” Hyvä Paimen ei pakene.

Jeesus ei häpeä syntistä. Hän ei lapsiansa jätä. Hän rakastaa meitä silloinkin … itse asiassa juuri silloin, kun me tarvitsemme häntä todella ja oikeasti. Sillä Jeesus tuli pelastamaan oikeita, todellisia syntisiä, ei vain pyhiä ja onnistuneita pikkusyntisiä. Hän on valmis antamaan henkensä meidän edestämme. Että me emme joutuisi susien ruuaksi. Ja miksi Jeesus jättäisi meidät juuri silloin, kun me häntä kaikkein kipeimmin tarvitsemme?

Mutta, miten Jeesus sitten voi pelastaa meidät synniltä tässä ja nyt? Eihän Hän ole nyt tässä taistelemassa ja antamassa henkeään meidän edestämme.

Jeesus antoi henkensä lammasten edestä. (Room.5;8): ”Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme”.

Hän pelastaa meidät sen armon evankeliumin kautta, missä osoitetaan Golgatan ristiä ja kaikkien syntien sovitusta. Jossa Hän on jo antanut henkensä etukäteen meidän tämän päivän syntien, meidän elämämme edestä.

Tässä evankeliumissa Hyvä Paimen on koko ajan meidän kanssamme.

  1. Väärä ajatus: Jumala koettelee jokaisen… nähdäkseen, mitä tekoa hän on…

Näin ollen koettelemisen tarkoitus olisi siis antaa Jumalalle informaatiota, onko ihminen sovelias! Kun sitten meistä ei ole kunnollisiksi kristityiksi, niin se on merkki Herralle siitä, että me emme ole soveliaita. Eikä uskomme ole oikeaa, kilvoituksemme tarpeeksi kovaa, emmekä rakasta J:sta tarpeeksi.

Raamattu: Jumala ei tarvitse tietoa meistä. Hän tietää täsmälleen, millaisia me olemme. Jokainen meistä on huijari, varas, murhaaja ja huorin tekijä. Yhdessäkään ihmisessä ei ole mitään sellaista, mikä kelpaa Jumalalle. Sen sijaan me itse tarvitsemme informaatiota siitä, kuinka heikkoja me todellakin olemme. Ja kuinka kiinteästi me tarvitaan Jeesusta joka hetki. Ja mitkä ovat erityisen heikkouden alaiset alueemme, jotta osaamme vetäytyä niiltä elämän alueilta pois, jos mahdollista.

Palaan nyt siihen 1. Kor10;13 kohtaan: vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää. Ja Jaak.1;12: autuas se mies, joka kiusauksen kestää

Ennen kaikkea, meidän tarvitsee itse nyt todella nähdä, että me kestämme kiusauksissa! Mitä??? Miten niin kestämme? Mehän olemme juuri todenneet, että emme kestä kiusauksissa! Miten muka kestämme? Me kestämme juuri siten, että olemme tänäänkin tulleet tänne. Armoistuimen eteen! Jeesuksen tykö!

Tätä selitetään esim. (1.Piet.1;6-7): ” Sentähden te riemuitsette, vaikka te nyt, jos se on tarpeellista, vähän aikaa kärsittekin murhetta moninaisissa kiusauksissa, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa”Meidän kestäväisyys merkitsee meidän uskomme kestävyyttä.. Eli me näemme, että lankeemuksista huolimatta, ja ehkäpä juuri niiden tähden, me aina tulemme uudestaan armoistuimen luo. Juuri tämä on uskoa!

Itse asiassa on hyvä myös tietää, mitä sana ”kestää” kyseisissä raamatunpaikoissa tarkoittaa. Mitä (kr. hypofero ja hypomeno) merkitsee tarkemmin.

Näyttäisi siltä, että kyseisissä kohdissa sanottaisiin, että meidän pitäisi kestää kiusaukset. (Siis itsemme varassako)? Tämä käännös antaa helposti väärän kuvan.

Sama virhe on Raamatussa esim. Matt.24;13: ”Mutta joka vahvana pysyy (hypomeno) loppuun asti, se pelastuu.” Ei alkukielessä ole sanaa vahvana. Mutta mitä se tuo mieleen muuta kuin ihmisen oman vahvuuden ja tahdonvoiman korostamisen?

Ei ihmisen tarvitse olla vahva. Riittää, kun heikkona jää … Kristukseen!

Hypo = jonkin alla tai alle, meno ja fero = jäädä, viipyä, pysyä.

Eli Jaak.1;12 (Autuas se mies, joka kiusauksen kestää = autuas se mies, joka kiusausten allakin jää, viipyy, pysyy – Kristuksessa!

Ei Jeesus jätä meitä kiusauksissa eikä lankeemuksissa. Hän jää, viipyy ja pysyy. Sen sijaan me itse voimme jättää Jeesuksen, jos uskomme, että Hän ei kestä meidän kanssamme!

Me tarvitsemme kokemuksia … mistä? Siitä, että Jeesus ei jättänyt meitä lankeemuksien hetkillä. Näin Jeesuksesta tulee meille rakas! Juuri silloin, Galilean järven rannalla, Pietarikin käsitti, mitä on rakkaus, kun Jeesus ei vetänyt taivasten valtakunnan rajaa juuri hänen eteensä, vaan päinvastoin …

  1. Kun lankeat, lankeat pois uskosta.

Nuorille uskoville usein rasittava vale. Tänään Kristuksessa, huomenna ei. Tänään Jumalan lapsia, huomenna taas ei. Tänään on PH, … R: (2.Tim.2;13). ”Vaikka me olemme uskottomat, pysyy (meno) kuitenkin hän uskollisena …” Me lankeamme – Hän pysyy! Tätä on evankeliumi.

  1. Vaikka Jeesus onkin synnin voittaja – niin meidän pitää itsekin olla sellaisia!

On tavallaan totta, mutta siinä on yksi sana, joka vääristää koko asian: ”pitää”.

Sana ”pitää” on lakia. Ja jos lain kautta voisi saada voiton synnistä – ei Jeesuksen olisi tarvinnut koskaan tulla tänne. Tässä vain saatana yrittää näin saada meidät eroon Kristuksesta ja panna meidät tarkkailemaan omaa vaellustamme eli katselemaan itseämme. Tästä seuraa aina joko katastrofi – tai farisealaisuus. Heti, kun olemme irti Jeesuksesta, me olemme täysin hukassa, alttiina mihin tahansa.

Room.6;1-8 kerrotaan 7 tai 8 asiaa meistä. Meidän lihamme heikkoudesta ja meidän synneistä. Mutta: aina, kun puhutaan meistä, aletaankin saman tien puhua Kristuksesta!

Kun puhutaan meidän kuolemista pois synnistä — puhutaankin Golgatasta!

Kun puhutaan meidän lihamme heikkoudesta — puhutaankin Jeesuksen ristiin naulitsemisesta! Kun puhutaan meidän elämästä — puhutaankin Hänen ylösnousemisestaan!

Kuulkaa: Jos me saamme tätä yhtään käsittää sydämessämme, niin aletaan olla kohta sen totuuden lähteillä, jota kutsutaan evankeliumiksi!

Ei evankeliumia ole se, että ”Hei, on kiva olla uskossa – tuu sinäki uskoon!” Vaan sitä, että meille avataan sitä huikaisevaa totuutta, mitä Golgatalla on kerran tapahtunut – – Meidän tähtemme ja meidän hyväksemme!

Toin esiin 5 perusvalhetta, joilla saatana yrittää saada meidät sekasortoon ja pois Kristuksesta itsemme varaan. Kun taas evankeliumi asettaa meidät päinvastoin pelkästään Kristuksen varaan!

Kiusattujen Kristus

Palataan Hebr.2;18. Sen tähden, että hän itse on kärsinyt ja ollut kiusattu, voi hän kiusattuja auttaa.” Jeesus auttaa kiusattuja, mutta miten auttaa? Mehän ymmärtäisimme sellaisen auttamisen, että Hän antaisi meille vain yksinkertaisesti tarpeeksi suuren voiman voittaa kaikki syntimme! Mutta mitä Raamattu sanoo?

Katsotaan vielä (Hebr.4;15-16)Sillä ei meillä ole sellainen ylimmäinen pappi, joka ei voi sääliä meidän heikkouksiamme, vaan joka on ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin, kuitenkin ilman syntiä. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.”

Löytäisimme laupeuden ja saisimme armon – avuksemme”.

Sanalla sanoen: Kehotetaan uskalluksella, syntisenä, käydä omistamaan armon evankeliumi – sillä evankeliumi on Jumalan voima!

Jumalan armo auttaa meitä! Tuo voima ei siis tule meihin. Vaan se annetaan meidän uskoomme. Ja meidän uskomme omistaa Kristuksen, jossa tuo merkillinen armon voima on!

Armo ei siis ole olemukseltaan sitä, että sen kautta jotakin konkreettista tapahtuisi meille. Vaan sitä, että Jumala lukee täydellisen rakkautensa ja hyväksymisensä meitä kohtaan juuri tämmöisenämme – ja me saamme uskoa siihen! Voima vapauteen on siis evankeliumin syvempi käsittäminen sydämessä! Siinä on se voima, joka vapauttaa, ei vain helmasynneistä, vaan kaikista synneistä! Ja – samalla tavalla!

Miten siis saadaan voitto synnistä?

Joku ajattelee, puhunko ollenkaan parannuksesta ja taistelusta syntiä vastaan? Eikö se muka ole kuitenkin ratkaiseva asia? Koska ilman pyhitystä ei voi kukaan nähdä Herraa.

Toki taistelu syntiä vastaan eli kilvoittelu on myös tärkeää. Välttämätöntäkin. Mutta: Ensin ei ole taistelu, jonka seurauksena saadaan lepo, vaan ensin on lepo Kristuksessa, ja sitten on taistelu, jota käydään lepäämällä Kristuksen täytetyssä työssä. Siinä opitaan näkemään Kristuksen evankeliumin korkeutta, laajuutta ja syvyyttä.

Ei taistelun kautta saada pisaraakaan armoa tai rakkautta, tai hyväksyntää tai pyhitystä! Näitä saadaan vain uskon kautta evankeliumin totuuteen henkilökohtaisesti omalla kohdallamme!

Kun on saanut kohdata sen Jeesuksen, joka antaa anteeksi ilman ehtoja, sille pohjalle syntyy itsestään oikea sota syntiä vastaan ja pyhitys. Se, pyhitys, ei ole perustus – vaan seuraus.

JEESUS on VAPAHTAJA. Vapaus synnistä ei tule vapautta etsimällä, eikä siihen pyrkimällä, vaan Vapahtajaa etsimällä. Siis Jeesusta itseänsä.

Danielin profetia (DAN.9;24).

Tämä on tapahtunut maailmanhistoriassa vain kerran. Silloin, kun pahat teot sovitettiin. Siellä, Golgatalla. Siellä meidän ”Luopumuksemme on päättynyt ja meidän syntimme on sinetillä lukittu…! Mitä! Eihän tämä pidä paikkaansa! Tässähän on todettu juuri toisin päin, että me lankeamme… Ei pidäkään, kun me katsomme itseämme ja kauheita tosiasioita. Mutta evankeliumi onkin juuri sitä, että Jumala EI KATSO meitä. Hän katsoo Kristusta ja näkee Hänessä kaikki ne, jotka Hänessä ovat! Hän näkee meidät ilman syntiä!

Tästä johtuu se, että – Jumalan edessä – meidän vapahduksemme helmasynneistämme ei tapahdu esim. 21 tammikuuta 2012. Se tapahtui n. v. 30 Golgatalla!

Voittamattomien syntien evankeliumi on vapaaksi julistaminen kaikista synneistä

Synnin voima on laki. Laki saa aikaan vihaa (Room.4;14), ja viha sitoo meidät syntiin. Tällä tavalla pyörii synnin orjuuden oravanpyörä! Ja moni yrittää itse tässä pyörässä olla oma vapahtajansa taistelemalla omaa lihaansa vastaan.

Koska laki on pyhä, et voi sitä poistaa elämästäsi. Mutta tässä on tie: Vaikka et voikaan poistaa lakia, sinä voit kuolla sille (ks. Gal.2;19). Elämän Hengen laki (vapauden laki, rakkauden laki) kuolettaa sinut Kristuksessa pois vihan laista, jolla onkin vain kadotustuomion ja kirouksen tehtävä (Room.8;2).

Ja tuo kuolettaminen ei tapahdu lihan pyhittämisen kautta vaan uskon kautta Jeesuksen veren ansioon meidän syntisyytemme täydellisenä sovittajana! Ei siis syntisyytemme, vaan syyllisyytemme poistajana. Me emme muutu synnittömiksi, mutta meidän luopumuksemme on pois otettu Kristuksen ristissä.

Missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan”! ”Lapset ovat siis vapaat!

Rakkauden laki elää rakkaudesta. Meidät on siirretty sen lain alle uskon kautta Kristukseen! Jeesus täytti käskyjen ja synnin lain meidän edestämme ja antoi meille sen tilalle vapauden ja rakkauden lain!

Emme siis enää ole synnin orjia. Meillä ei enää ole syntejä, jonka orjia voisimme olla. Voimme tosin väittää vastaan – jos aina vain katsomme omaa lihaamme. Silloin näemme synnin vallan. Mutta kuinka voisimme olla edes jossakin asiassa synnin orjia, kun synnin orjuus on lakkautettu jo 2000 vuotta sitten Jumalan yksipuolisella julistuksella.

Liian vähäistä on Jumalalle vapauttaa joku synnin orjuudesta silloin ja joku toinen tällöin. Antaa yksityisiä syntejä anteeksi katuville kuin liukuhihnalta. Ei. Jumala on tehnyt täydellisen teon. Yhtenä ainoana hetkenä, Golgatalla, Hän on lakkauttanut koko synnin orjuuden idean! Synti instituutiona on kumottu!

Jumalan lapsille ei ole olemassa synnin orjuutta. Se on vain saatanan vale. Joka käskee katselemaan itseämme, (siis omaa lihaamme) eikä Jeesusta. Siinä on sen koko voima! Kun me katsomme Golgatalle, niin siinä on Vapahtaja, hänessä me olemme täydellisesti vapaat.

Raamattu sanoo usein (mm. 1.Joh.3;9), että uskova ei voi enää tehdä syntiä. Niin moni luulee, että jos siis tekee syntiä, niin ei olekaan oikeassa uskossa. Tämä on johtanut omaan yritykseen itse pyhittyä ja pystyttää omaa vanhurskautta. Mutta: Raamatussa kerrotaan Jumalan näkökulma omiin lapsiinsa nähden. Hän näkee meidät aina sovitettuina Kristuksen veren kautta. Ilman syntiä! (Tätä merkitsee: synnin orjuuden idea lopetettu).

Meilläkin on siis 2 mahdollisuutta: Joko alkaa uskossa katsoa Jeesusta ja täyttymään Hänen rakkaudellaan – ja elää vapaudessa. Tai katsoa itseämme, kurjuuttamme ja syntisyyttämme – ja elää pelossa ilman rakkautta. Mutta kun olet langennut, muista silloin.

Jeesus ei tullut maailmaan niiden syntiesi tähden, jotka olet voittanut ja joista ehkä olet vapaa. Ei, vaan niiden syntiesi vuoksi Jeesus tuli, joista et ole vapaa, ja joita et koskaan voita. Juuri niiden syntiesi tähden Hänen täytyi tulla”.

Näky maljasta.

Katselin kerran merkillistä näkyä. Seisoin jossain suuressa huoneessa, jonka keskellä oli suuri, monta metriä korkea kiiltävä malja (tai maljakko). Ihailin sen kirkasta hopeoitua pintaa, joka kiilteli niin kauniisti.

Yhtäkkiä tajusin, että katselen oman elämäni ulkokuorta. Katson itseäni sellaisena, kuin muut sen näkevät: kauniina ja kiiltävänä.

Mutta sitten lähdin hiljaa kävelemään maljan ympäri sen toiselle puolelle. Maljan kylkeen oli kiinnitetty eräänlainen kouru. Kurkistin kouruun, ja sieltä virtasi vähän vettä. Pisara silloin, toinen tällöin. Ymmärsin, että tuo vesi on siunausten vettä, jota Jumala saa joskus muutamia pisaroita puristettua minunkin elämästäni…

Mutta sitten katsoin siihen kohtaan, missä tuo kouru liittyi maljan kylkeen. Se oli kammottavan ruma! Väkisin runtattu läpi maljan seinästä. Hopeapinta oli särkynyt ja mustat ja ruosteiset halkeamat tärvelivät koko liitoskohdan ympäryksen.

Rupesin itkemään. Tiesin, että juuri tässä liitoskohdassa on minun elämäni kauheimmat kokemukset ja suurimmat synnit. Jotka Jumala rakkaudessaan on ottanut käteensä saadakseen murtaa minunkin elämääni toisten hyväksi…

Jos siis joku kovin murehtii oman elämänsä tragedioita ja kauheuksia, niin tässä on sen kääntöpuoli – Jumalan kädessä.

Hyvin usein vaikeiden syntien ja lankeemusten tehtävä on murtaa meidän elämämme ja haavoittaa meitä. Sillä juuri niihin haavoihin asettuu asumaan Kristuksen kaikkein lämpimin rakkaus. Jumala tekee tätä murtavaa työtään hyvin usein sairauden ja synnin välityksellä. Koska juuri silloin, kun me tarvitsemme Jeesusta eniten, silloin Hän on kaikkein lähimpänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *