Jeesus Kristus on kantanut maailman synnit

JSOW. 26.11.2015, Hyvinkää, kutsukokous 20.4.2015

  1. Aiheen otsikon merkitys.
  • Olin viime huhtikuussa Hyvinkäällä puhumassa. Olin valmistautunut puhumaan vakavaa tekstiä aikamme uskonnollisuudesta. Mutta kun sain käteeni ohjelman, niin minulle yllätyksenä puheeni aihe olikin merkitty näin: Jeesus Kristus on kantanut maailman synnit.
  • Yritin äkkiä miettiä, miten ihmeessä voisin nyt yhdistää nämä aiheet sillä lailla, että ihmiset eivät huomaisi, että puhunkin eri aiheesta.
  • Silloin kiinnittyi katseeni ihan pieneen asian. Tilaisuuden käsiohjelmassa oli otsikon jälkeen pieni, mutta tärkeä merkki: siinä oli piste.
  • Otsikko kertoi meille evankeliumin sisällön: Jeesus Kristus on kantanut maailman synnin. Ja tuo piste sen perässä merkitsee sitä, että siihen ei ole mitään lisäämistä! Juuri tämä on evankeliumi! Piste.
  • Jos me lähdemme tutkimaan evankeliumia jostain muusta lähtökohdasta tai tarpeesta, niin me aivan varmasti harhaudumme ja eksymme.
  • Se evankeliumi, mitä tänään yhä laajemmin pidetään evankeliumina, ei kuitenkaan, toden totta, pysähdy tuohon pisteeseen. Vaan se korvaa sen kaksoispisteellä, ja alkaa kiireesti selittää aivan toisenlaista, ajallista evankeliumia.
  • Ajallisen evankeliumin ideana on se, että Jeesuksen ristinkuoleman merkityksestä vedetään sellaisia johtopäätöksiä, jotka hyödyttävät uskovia, mutta kuitenkin vain tämän elämän asioissa.
  • Jeesuksen ristinkuolemasta ikään kuin ulosmitataan sellainen hyöty, jonka avulla uskovat saavat helpotuksia, mukavuutta, kunniaa ja viihdettä tähän ajalliseen elämään.
  • Ja tosi on, että juuri tällainen ”evankeliumi” ja sen rakentama uusi kristillinen uskonto on paljon suositumpaa kuin Jeesuksen vanhanaikainen sanoma itsensä kieltämisestä ja ristinsä ottamisesta.

  1. Mitä tänään tapahtuu?
  • Viimeisinä aikoina on maassamme (niin kuin kaikkialla maailmassa) tapahtunut selkeitä merkkejä hengellisen elämän painopisteen suurista muutoksista.
  • Uskon keskeiset sisällöt ovat viimeisen vuosikymmenen aikana muuttuneet erityisen nopeasti ja radikaalisti. On tullut kiihtyvällä vauhdilla yhä uusia seurakuntia ja yhteisöjä, joiden opetuksen painopiste vaihtelee kevyemmästä vielä kevyempään. Tosin kaikissa ei edes ole mitään opetusta, on pelkkää toimintaa!
  • Mutta yhteistä niille on se, että ne saavat innoituksensa, vai pitäisikö sanoa ”saavat henkensä” sellaisesta toiminnasta ja käsityksistä, jotka ruokkivat uskovien omaa sielullista viihtymistä ja ovat ihmismielelle aina mukavaa kuultavaa.
  • Mutta – kuitenkin, tästä huolimatta kristikunnassa, Suomessakin, vallitsee edelleen varsin sinisilmäinen luottamus siihen, että erilaisista näkemyksistä huolimatta on meillä kristityillä kuitenkin kaikilla sama Jeesus. Josta meillä nyt vaan on, ja saa ollakin aivan erilaisia käsityksiä. Näin kai yleensä halutaan ajatella.
  • Mutta – on myös varmaa, että on olemassa ylittämätön kuilu aidon ja valheellisen evankeliumin välillä. Apostoli Paavali uskalsi sanoa sen suoraan.
  • Raamatun sanomaan kuuluu lopun ajassa tapahtuva seulonta, jolloin Jumala siis puhdistaa puimatanterensa. Jyvät ja akanat erotetaan toisistaan. Näinhän jo Johannes Kastaja sanoo Jeesuksesta Matt.3;12:”Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa.”
  • Tämä merkitsee vääjäämätöntä kahtiajakoa, sitä ylittämätöntä kuilua, joka on ollut koko ajan olemassa, mutta viimeisinä aikoina se käy yhä ilmeisemmäksi. Oikea ja vasen siirretään yhä selvemmin yhä kauemmas toisistaan.
  • Tämän pystyvät näkemään vain ne, jotka eivät vielä ole sokeutuneet evankeliumin sanalle, vaan ovat jääneet sovituksen sanoman varaan, ristin luokse – lähtemättä sieltä pois.
  • Seulonta on käynnissä, mutta sen voi siis nähdä vain se, jonka oma elämä on Kristuksen ristin varassa. Muut sokeutuvat, eivätkä näe, kuinka he ajautuvat sokeudessaan pois sovituksen alta.
  1. Kaksi eri Jeesusta
  • Yritän sanoa nyt selvästi asian, jota olen miettinyt jo kauan, mutta mitä on ollut vaikea sanoa. Nyt sanon teille: Tänä aikana ei meidän kristittyjen parissa tässä maassa ole enää vain yksi Kristus, eikä meillä ole kahta toisistaan poikkeavaa näkemystä samasta Kristuksesta, vaan meillä on kaksi eri Kristusta. On oikea ja väärä.
  • Oikea Kristus on Jumalan teurastettu Karitsa, joka on ottanut pois maailman synnin. Piste.
  • Väärä kristuskin voi puhua tällaisista asioista, mutta se korvaa nopeasti tuon pisteen kaksoispisteellä ja alkaa selittää, mitä kaikkia etuja sovitus tuokaan uskovien ajalliseen elämään.
  • Väärää kristusta ei tunnista siitä, miltä se näyttää ulospäin, vaan siitä, mitä se julistaa, mitä se puhuu. Ja sen tunnistaa myös siitä, mistä kaikesta se vaikenee.
  • Valhekristus, niin kuin Ilm.13;11 sanoo ”näyttää ulospäin karitsalta, mutta se puhuu niin kuin lohikäärme”.
  • Mitä valhekristus sitten puhuu? Juuri sitä mistä tänä päivänä vaahdotaan useissa vapaissa uushengellisissä yhteisöissä:
  • Jumala tahtoo päästää teidät kaikista ahdistuksista, vaikeuksista, murheista, kaikista suruista, paineista ja tuskista. Kaikesta vaivannäöstä ja maallisesta köyhyydestä. Kaikista sairauksista ja synneistä.
  • Ja sen sijaan Hän tahtoo johtaa lapsensa hyvinvointiin ja yltäkylläiseen ajalliseen elämään, koska Hän rakastaa teitä niin paljon.
  • Ja – oletteko huomanneet, tämä kaikki hyvältä kuulostava tehdään riippuvaiseksi uskosta. On päästävä irtautumaan vanhasta ristin riittävyyteen perustuvasta uskosta, siis siitä, että Kristuksessa on meille kylliksi. On siis vaihdettava uskon kohdetta.
  • Syntisen evankeliumi vaihdetaan omaa sielullista uskoa ravitsevaan odotukseen, siitä, että Jumala haluaa antaa meille enemmän ja parempaa, kuin vain usko Jeesukseen.
  • Tämä muutos on johtanut samalla Raamatun keskeisten asioiden kokonaan uudenlaiseen tulkintaan. Tämän perustaksi esitetään lopunajan srk:n uskovien aseman muutoksen jumalalliseksi.
  • Todellisuudessa tämä toisen jeesuksen peitelty sanoma on hyvin yksinkertainen ja se kohdistuu suoraan uskon keskiöön: Jumala tahtoo vapauttaa teidät ristin ahdistuksesta. Riisua kristinuskosta ja kristittyjen omasta elämästä pois risti.
  • Mutta – mitä sanookaan Raamattu? Monen ahdistuksen kautta kulkee tie sisälle Jumalan valtakuntaan”. Monissa kärsimyksissä, vaikeuksissa ja sairauksien keskellä opitaan tuntemaan Kristusta ja Hänen haavojaan. Se, jota Jumala rakastaa, sitä Hän kurittaa…
  • Huomaathan tämän, rakas ystävä: Ei näissä puhu sama Jeesus. Näiden puheiden suunta on kokonaan toisilleen päinvastaista. Jeesus, Jumalan Karitsa ei koskaan puhu meille helposta elämästä uskon palkintona, vaan aina päinvastoin tahtoo osoittaa meille ristin rakkauden syvenevää osallisuutta meidän omassa elämässämme.
  • Jumalan rakkaus ei koskaan tule meidän elämäämme muutoin kuin ristin kautta ja ristiin sitoutumisessa. Juuri niin kuin Jeesus on sanonut (Matt.10;38): ”Joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias”.
  • Koska tällaista julistusta ei enää kuulla, monet nälkäiset ihmiset eksyvät uushengellisyyden pyörteisiin.
  • Olin kesällä Lappeenrannassa ja puhuin ahdistuksista ja rististä Jumalan työkaluna. Puheen jälkeen eräs vanha ihana pastori nousi ylös ja kysyi kuulijoilta: Milloin olette kuulleet, vai oletteko koskaan, tällaista puhetta? Ihmiset vastasivat: ”Emme koskaan”.
  • Niin – on olemassa asioita, josta ei enää puhuta. Ja valitettavasti ne ovat juuri niitä keskeisimpiä, tärkeimpiä asioita, mitkä liittyvät pelastukseen, iankaikkiseen elämään ja uskovan todelliseen lepoon Kristuksessa. Eivätkä ajallisen elämän onneen.
  • Lopun ajan tapahtumiin liittyvälle henkien erottamiselle antaisin yksinkertaisen neuvon. Tämä näkyy käytännössä siinä, kun monet ihmiset ovat tulleet kertomaan, kuinka uushengellisessä kokouksessa, johon he menivät, oli jotakin, joka ikään kuin nosti heidän sisimpäänsä hienovaraisen varotuksen äänen.
  • Tosi on, että jos me olemme juurtuneet ristin evankeliumiin, niin me yksinkertaisesti erotamme hyvän Paimenen äänen varkaista ja rosvoista. Me tunnemme Jeesuksen äänen, Hänen puheensa, hänen sanansa.
  • Meidän ei tarvitse erotella henkiä eikä nimetä niitä. Meille riittää se, että jos ja kun me kuulemme julistuksessa ja opetuksessa vieraita ääniä, niin me hylkäämme sen. Emmekä mene niitä kuulemaan.
  • Toisin sanoen: Vieraat henget voi tunnistaa silloin, ja – vain silloin, kun oma sydän on kiinni ristin evankeliumin totuudessa.
  • Meidän oma suhtautumisemme ristiin ja ahdistuksiin näyttää lopulta sen, onko meidän Jeesuksemme Kristus, Jumalan poika. Vai onko se tämän maailman onnea tarjoava, valkoisiin vaatteisiin verhoutunut toinen jeesus.
  • Jos me siis rakennamme uskomme kokonaan Jeesuksen ristin juurelle, niin me varmasti erotamme Kristuksen Hengen eksytyksen hengestä. Mutta jos lähdemme ristin luota jonnekin muualle sen sielullisen tai lihallisen sanoman pettämänä, että tosi uskovan paikka ei ole enää ristin juurella, vaan on päästävä eteenpäin toteuttamaan Jumalan valtakuntaa maan päällä, niin me hukumme. Silloin joudumme ansaan, mistä emme koskaan enää voi ainakaan omin voimin vapaaksi nousta.
  • Kun me olemme tulleet uskoon, niin me olemme käyneet hengessämme Golgatalla Kristuksen ristin juurella. Kun me katsomme ylös ristille, niin me näemme Ihmisen Pojan korotuksen. Tämän ylemmäs ei kukaan ihminen tässä elämässä pääse. Mutta nyt on kysymys siitä, mihin suuntaan tästä lähtee meidän elämämme.
  • Tälle ajalle tyypillistä on se, että käydään ristillä ikään kuin pelastumassa, mutta sen jälkeen lähdetään elämään kristityn elämää kaukana rististä. Elämää ei todellisuudessa rakenneta kalliopohjalle, vaan juoksuhiekalle.
  • Paavali sanoo korintton srk:lle juuri ne sanat, mitkä pitäisi sanoa nyt joka paikassa (2 Kor.11;4): ”Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet. Tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte”.
  • Paavali siis ihmetteli ja pelkäsi korintton srk:n suurta intoa etsiä uutta henkeä ja kuulla uutta evankeliumia.
  • Jos saadaan toinen henki ja toinen evankeliumi, mikä on tähän ajallisuuteen sitoutuvaa menestysuskoa, irvikuvaa ristin evankeliumille, niin silloin myös Jeesus on varmasti toinen Jeesus.
  • Jos siis on toinen henki ja toinen evankeliumi, niin myös Jeesus on silloin toinen jeesus.
  • Tämä on lopun ajan eksytyksen käsikirjoitus, joka kietoo pauloihinsa koko kristikunnan, paitsi ne, jotka sittenkin pysyvät kiinni ristissä ja Kristuksen armon opissa kieltäytymällä kuuntelemasta toisen jeesuksen, siis perkeleen puhetta. Ja hylkäävät kaikki houkuttelevalta tuntuvat ja ihmisen mieltä hivelevät tarjoukset suuremmasta hengen voimasta ja paremmasta uudesta voiman evankeliumista.
  • Tästä antaa meille selvän vinkin myös rakas opettajamme Johannes 1. kirjeensä 4;5 kertoessaan, mistä me tunnistamme eksytyksen: ”He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä”. Toisin sanoen, heidän sanomansa on lähtöisin tästä maailmasta. Se on miellyttävää kuunneltavaa, ja siksi he voittavat tämän maailman suosion. Juuri siksi uuskarismaattiset seurakunnat kasvavat kaikkialla maailmassa tänään hurjaa vauhtia.
  1. Mitä kautta eksytykset tulevat?
  • Eksytykset eivät varsinaisesti tule seurakuntiin ulkoapäin, sillä luopumuksen henki on jo sisällä seurakunnissa, monella tavalla.
  • Uushengellisyys on hivuttautunut kristikunnan sisälle vähä vähältä. Ensin sitä oudoksuttiin ja vastustettiin, (vrt. menestysteologia 1980-luvulla, ilmeisenä harhana).
  • Mutta kun mitään kovin mullistavaa ei näyttänyt tapahtuvan, vastustus ja ihmettely vähitellen hiipuivat. Uskovat mukautuivat uusiin tuuliin, siis ihan samoin kuin yhteiskunnassa ensin vastustettiin kiivaasti homoseksuaalisuuden hyväksymistä, mutta vähitellen, ja aika nopeasti ihmiset väsyivät ja antoivat periksi.
  • Harhaoppien sisäänmarssi seurakuntaan tapahtuu sielunvihollisen taholta taitavalla solutustaktiikalla. Tavalla, jonka perusta on meille kerrottu siellä Johanneksen 1. kirjeessä.
  • (1.Joh.2;19) ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.”
  • Tästäkin näkyy se tosiasia, että kaikki uskovat eivät ole yhtä. Toisin sanoen, heillä ei ole sama Jeesus.
  • Tässä sanoilla ”olisivat meidän kanssamme pysyneet” on alkukielellä erittäin vahva ilmaus, kr. ”memenkeisan an met heman”. Merkitsee sitä, että sellaista yhdessä pysymisen mahdollisuutta ei edes ollut…
  • Sanottiin: ”meistä he ovat lähteneet”. Minne? Se kerrotaan seuraavassa (j.2;20): ”Teillä on voitelu Pyhältä…”. Meillä on PH:n voitelu. Se on meissä, vaikka se ei näy, eikä hyödytä meitä ajallisissa tämän maailman asioissa. He taas ovat lähteneet saamaan PH:n näkyvää voitelua muualta – eivätkä ole pysyneet Kristuksen sanoissa.
  • Antihenki, tämän maailman henki, vaikuttaa tässä maailmassa kaikkialla. Mutta antikristillinen, eksyttävä henki lähtee siis kristikunnan keskeltä. Evankeliumille vieraiden oppien ei tarvitse raivata tietään keskelle seurakuntaa. Onhan sisäpuolella paljon uskovia, jotka ovat vain odottaneet juuri tätä, siis jotain suurta, ja joiden sisäiset ja salatut motiivit eivätkä ole koskaan suostuneet tulemaan ristiinnaulituksi.
  • Kun aika on sitten tullut, on ollut helppo lietsoa sitä kipinää, joka on heidän tarpeittensa taustalla. He ovat uskoneet evankeliumiin omalla tavallaan, ja tuntevat omalla tavallaan Jeesuksen, mutta eivät kuitenkaan henkilökohtaisesti ristiinnaulittua Kristusta. Todellisuudessa Jeesus yksin ei ole heille koskaan riittänyt.
  • Kaiken aikaa he ovat kaivaten odotelleet jotakin parempaa, suurempaa ja näkyvämpää. Sitä, että Jeesus näyttäisi kunniansa ja voimansa ylösnousseena, eikä olisi enää meidän keskellämme vain syntien sovittajana. Itse asiassa he huutavat samaa kuin pilkkaajat 2000 vuotta sitten Jeesuksen ristin ääressä: ”Astu nyt alas ristiltä, niin ihmiset uskovat sinuun!”
  • Näitä tunnustekoja lupailtiin erilaisissa kokouksissa myös Kokkolan herätyksen alkuaikoina. Kuinka Jumala tulee tekemään suuria ihmeitä Kokkolan kirkossa. Ja vielä nytkin, vuosikymmeniä myöhemmin, tämä on ollut monen uskovan päällimmäisin odotusten ja rukousten kohde!
  • Jo kauan sitten ihmettelin, kuinka he jaksavat riippua kiinni tällaisissa toisarvoisissa asioissa kymmeniä vuosia. Alkuaikojen jälkeen he eivät enää koskaan palaneet innosta kertoessaan Jeesuksen rakkaudesta, Jumalan armosta, ristin ihanuudesta tai syntisen lepopaikasta Jeesuksen jalkojen juuressa. Mutta heti kun Nokia missio tuli Kokkolaan 2005, he liittyivät välittömästi hullaantuneina mukaan – nimenomaan innostavan toiminnan ja ihmeparantumisten toivossa.
  • ESIM. Iäkäs Kerttu Meriläisen profetia joskus n. 10 vuotta aikaisemmin
  • Kuvaus ulkonäöstä, vetää kirkon ihan täyteen (1200+200).
  • Repliikit pihalla, hullaantuneina sanovat: ”Vihdoinkin se on tullut Kokkolaan”. ”Tätä me olemme odottaneet”…
  • Ihmiset olivat varmoja, että todellinen uskoville tarkoitettu uusi näkyvä ja voittoisa hengellinen elämä vihdoinkin alkaisi!
  • He olivat kiinnostuneita kaikesta siitä, mitä srk:ssa ulkonaisesti voi nyt tapahtua! Ja siitä, mitä ihmeellistä Jeesus voikaan nyt tehdä. (Ei siis siitä, mitä Jeesus on tehnyt – se jäi väkisinkin sivuasiaksi).
  • Innostus kohdistui nyt kaikkeen siihen, miten Jeesuksen sovitustyötä, ristin kuolemaa, voidaankaan nyt hyödyntää tämän elämän aikana tai ajaksi. Siis: Menestystä, terveyttä, elintasoa ja vapautta sairauksista ja ahdistuksista…
  • Tämän tyyppisistä asioista ihmiset olivat kiinnostuneita, kun juttelin heidän kanssaan!
  • Siis juuri sitä, mistä Johannes varoittaa 1.Joh.2:15: ”Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä mitä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin isän rakkaus ei ole hänessä.” Mutta: Juuri tällaisia asioita maailma rakastaa: hyvinvointia, rikkautta, terveyttä, näyttävyyttä, suuria spektaakkeleita jne…
  • Kristuksen rakkaus on toisenlaista. Se antaa voimaa vaikeuksien, ahdistusten, sairauksien ja köyhyydenkin keskellä. Koska Jeesus itse on meidän aarteemme. Meidän aarteemme eivät ole näkyviä, vaan näkymättömiä.
  • Kun tänä päivänä uskonnolliseen yhteisöön tulee joku ns. voitelussa oleva, hengessään innostunut saarnaaja, joka tarjoaa sellaista Jeesusta, joka täyttää kaikki heidän unelmansa tässä ja nyt, niin ihmiset saavat uuden innon ja uuden voiman. Se ei kuitenkaan ole Jumalan voima (siis sana rististä), vaan se on sokeuttavaa perkeleen valheellista sielunvoimaa, joka hyvin nopeasti sitoo ihmisen hengellisen käsityskyvyn. Tässä on sen varsinainen kuolemanvakava vaara.
  • Tiedän tämän, koska olen kulkenut sen tien. Palaaminen karismaattisuuden kiehtovista henkimaailmoista kesti minulle lähes viisi vuotta. Kolme vuotta kävelin Kokkolan kaupungin katuja ja sisälläni oli jatkuvasti kauhea taistelu. Kaipasin koko sieluni voimalla takaisin sinne, mihin ihanat tunteet, parhaat ystävät, ylistys ja iloiset suuret tapahtumat repivät väkisin. Ja ääni, joka jumputti: Ethän hullu nyt lähde pois?
  • Toisella puolella oli ainoastaan Jeesus. Ei mitään muuta, ei tunteita, ei suuria lupauksia. Vain Hän, yksin. Hiljainen ristin mies. Ja Jumalan sana. Mutta vähitellen aloin jollakin tavalla aavistaa ja kokea Hänen pyyteetöntä, niin kovin alas tulevaa, hiljaista, uskollista läsnäoloaan oman kärsimykseni keskellä. Sielullinen karismaattisuuden vetovoima heikkeni ja aikansa jälkeen katosi, kokonaan.
  • Lopulta jäi jäljelle Kristus ja elämäänsä vuosia tuhlannut mies. Tosin – jotain oli opittu – ehkä muita ihmisiä varten.
  • Niin – varokaa – ja varoittakaa toisia. Nämä uuden hengellisyyden houkutukset ovat harhoja, jotka kylvävät kuoleman siemeniä valkoisissa vaatteissa. Niiden loppu on kirous.
  1. Kuinka vastustan aikamme harhaoppeja
  • Käsittelen tätä lyhyesti 1. Joh.4 luvun perusteella.
  • Tutkimusprofessori Hannu Lauerma on esseekokoelmansa takakannessa lausunut viisaat sanat: ”Luulin enkelin olevan valkoinen, mutta sitten näin Sertolla pestyn perkeleen…”
  • Tänä aikana tarvittaisiin hengellistä erottamista, todella kipeästi. Monet uskovat rukoilevatkin itselleen tällaista henkien erottamisen armolahjaa 1. Kor.12:10 mukaan.
  • He luulevat, että tällainen armolahja voisi suojella heitä pysymään oikealla tiellä. Tämä lahja on kuitenkin annettu lähinnä sielunhoidolliseen tarpeeseen, ei todellakaan lopun ajan henkimaailman hahmottamiseen.
  • 1. Joh.4:1: Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
  • Koetelkaa henget Verbi on dokimatsoo koetella, testata. Meidän täytyy testata, koska maailma on täynnä vääriä profeettoja. Mutta miten henkiä voi testata?
  • Jae 2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
  • tästä te tunnette” (ginosko) merkitsee melkein absoluuttista tietämistä, mikä ei jätä mitään tuntemusten tai arvailujen varaan. Vaan me todella tajuamme evankeliumin, ja vain sen pelastavan voiman.
  • tunnustaa” (homologeo, homos + logeo) sama + puhua. Merkitsee sananmukaisesti: puhua yhtäpitävästi. Ei siis merkitse sitä, että hengeltä ikään kuin tivattaisiin vastausta tähän kysymykseen: tunnustaako henki sen asian, että Jeesus on lihaan tullut Kristus, vai eikö tunnusta? Vaan se merkitsee tässä sitä, minkälaista sanomaa tämä henki oikeasti julistaa. Puhutaanko sitä sanomaa, mitä lihaksi tullut Jeesus, Ihmisen Poika, julisti. NimittäinJumalan P.H julistaa ja opettaa juuri sitä sanomaa. Muu on pettävää harhaa.
  • Jae 3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
  • Jos joku henki, mikä tahansa, ei julista tätä sanomaa, niin se ei ole Jumalasta. PISTE.
  • 5.-6: He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.
  • viittasin niihin jo aiemmin: Eksytyksen henki mielistelee tätä maailmaa, mutta ohittaa ristin ainoana tienä Jeesuksen tuntemiseen. Ei siis pysy Jeesuksessa.

 

  1. Kenellä on vastuu opetuksesta?
  • Jumalan sanan raitis opetus on suorastaan kriisissä.
  • Apostoli Jaakob sanoo 3;1: ”Veljeni, älkööt aivan monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä kovemman tuomion.”
  • Seurakunnan opettajien vastuu on aivan järkyttävän suuri. Kansa vieraantuu kovaa vauhtia Raamatun sanasta, ja kristityt ovat yhä enenevästi sen varassa, mitä heille julistetaan tai opetetaan puheilla tai kirjoituksilla.
  • Tämän päivän opettajien välinpitämättömyys ihmisten iankaikkisesta kohtalosta on käsittämättömän suuri!
  • Opetuksen yksinkertaisena tarkoituksena olisi saada johtaa ihmiset ristin eteen katsomaan Kristusta ristiinnaulittuna. Näkemään sydämessään Hänen haavansa ja verensä ja sen sanomattoman rakkauden, joka loistaa Hänestä juuri meitä syntisiä kohtaan. Ja sen jälkeen juurruttaa ihmiset ristin salaisuuden enenevään tuntemiseen.
  • Ajattelen nyt (fiktiivisesti) meitä opettajia viimeisellä tuomiolla. Siellä on suuri joukko ihmisiä, jotka ovat luottaneet opettajiinsa, mutta näkevät nyt, että heitä on petetty. Mitä nämä ihmiset silloin huutavat:
  • Te annoitte meille sitä, mitä me tahdoimme kuulla, mutta ette vieneet meitä Kristuksen luo.
  • Te annoitte meille ihmislohdutusta silloin, kun me olimme ahdistuneita, mutta ette tuoneet meitä ristin juurelle!
  • Mitä vielä kuullaan viimeisellä tuomiolla ihmisten sanovan: Te suhtauduitte meidän synteihimme kevyesti ja sanoitte, että kaikkihan me sellaisia olemme, mutta te peititte meiltä ristin.
  • Te pelkäsitte kertoa meille totuuden siitä hetkestä, missä nyt olemme”!
  • Vaikka meillä olisi kaikki muu, mutta Jeesuksen ristin rakkaus ei täyttäisi sydäntämme, niin me emme pääse perille. Ja vaikka meillä ei olisi mitään muuta kuin Jeesuksen ristin armo, niin me tämän tähden pääsemme perille.
  • Tänä aikana on uskovilla tapana sanoa hyvin yleisesti, että meidän sydämessämme asuu Jeesus. Ja varmaan näin onkin, mutta – kumpi Jeesus? Ristin Jeesus vai se toinen?
  • Tänään eletään myös lut. seurakunnissa monin paikoin huikaisevassa pimeydessä. Yritetään huolehtia ajallisista asioista ja otetaan kantaa eettisiin asioihin ja maailman kysymyksiin, mutta samalla rakennetaan rauhanomaista synteesiä mustan ja valkoisen perkeleen välille.
  • Kaiken tämän keskellä haluaisi huutaa mahdollisimman kovaa: Hei! On vielä olemassa totuus, joka on vain Jeesuksessa Kristuksessa. Hän ei mitään muuta kaipaa niin paljon kuin päästä syvemmälle tuntemaan meidän elämäämme.
  • Ei meidän tarvitse hallita valtavaa määrää erilaisia asioita. Jeesuksessa on koko totuus. Ei meidän tarvitse löytää totuutta valtavasta aineistosta. Totuus ilmestyy meidän oman elämämme ulkopuolelta aina juuri silloin, kun kukaan muu ei voi meitä enää auttaa.
  • Tällaista on ollut pyhien elämä aina tähän asti. Jeesus on voittanut maailman. Hän on läsnä meidän arkisen elämän ahdistuksissa, suruissa ja vaivoissa. Ja kun Hän on läsnä – silloin kaikki on juuri, niin kuin pitääkin olla.
  1. Kysymyksiä
  • Meillä on varmaan valtava määrä kysymyksiä tässä ajassa. Mitä meidän tulisi tehdä?
  • Onko todella niin, että perinteinen Raamatun evankeliumi kiinnostaa enää yhä harvempia suomalaisia ihmisiä? Kuitenkin, juuri sen varassa ovat meidän äitimme ja isämme menneet kohtaamaan iankaikkisuutta.
  • Ja onko niin, että Raamatun mukainen evankeliumi ei enää kiinnosta edes uskovia ihmisiä?
  • Tästäkö Jeesus puhuu Matt.6:23: ”Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!”
  • Luuk.18;8:”kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?
  • Näitä asioitahan jo Paavalikin aikanaan suri.
  • Eikä minulla ole vastauksia näin suuriin kysymyksiin.
  • Mutta sen lupaan, että jos vain Herran armo pysyy, niin pysyn minäkin uskollisena Kristuksen evankeliumille, maksoi, mitä maksoi. Ja tahdon opettaa sitä niin kauan, kun on yksikin, joka vielä haluaa kuulla.
  • Yritän maalata teidän eteenne vielä yhden kuvan. (Jes.6;1-3): ”Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin. Serafit seisoivat hänen ympärillään; kullakin oli kuusi siipeä: kahdella he peittivät kasvonsa, kahdella he peittivät jalkansa, ja kahdella he lensivät. Ja he huusivat toinen toisellensa ja sanoivat: ”Pyhä, pyhä, pyhä Herra Sebaot; kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa”.
  • Eikö ole omituista, että Serafit eivät taivaassa huuda, että koko taivas on täynnä Herran kunniaa? Vaan he huutavat, että kaikki maa on täynnä Hänen kirkkauttaan (kabod).
  • Missä tämä kirkkaus näkyy?
  • Toinen jeesus sanoo, että Jumalan kirkkaus tulee lopun aikana olemaan hänen omissaan, kun he saavat jumalallista voimaa.
  • Raamattu sanoo, että tämä kirkkaus on Kristuksen ristin evankeliumin kirkkaus Jumalan armosta ja tämän maailman runtelemille, pienille, vaivatuille ja syntisille lapsilleen.
  • Tervetuloa siis särkyneiden majataloon!

2 thoughts on “Jeesus Kristus on kantanut maailman synnit

  1. Heippa!

    Kiitos näistä kirjoituksista. Tämä kommentti oli tarkoitettu tuohon artikkeliin ”Voimakkaimmat harhaopit tämän päivän Suomessa”, mutta siihen ei pystynyt kommentoimaan (tai sitten en vaan osannut!) Luin täältä pari artikkelia ja kuuntelin yhden eksytystä koskevan opetuksesi Youtubesta. Itse olen yhteisössä, jota voi varmaan luonnehtia tuolla epämääräisellä termillä ”uuskarismaattinen”, ja sellaisissa piireissä olen pyörinyt viimeiset n. 6 vuotta, ja edelleen. Haluaisin kommentoida joitakin asioita, joista puhuit ja kirjoitit.

    Mitä tulee uuskarismaattisten yhteisöjen opilliseen heikkouteen, olet oikeassa. Yhtenä syynä on mielestäni se, että sieltä puuttuu sinunkaltaisia ihmisiä. Toisinsanoen ihmisiä, joilla on opettajan kutsu tai opettamisen lahja ja joiden sydämellä on valvoa oikeaa oppia.

    Uuskarismaattisiin yhteisöihin hakeutuu ihmisiä, joilla on profeetallinen kutsumus ja/ tai siihen liittyviä lahjoja, koska näissä yhteisöissä he voi olla keitä he on: palvella sillä paikalla, jolle Jumala on heidät tarkoittanut ja käyttää lahjojaan. Heille kun ei ole oikein tilaa sellaisissa seurakunnissa, liikkeissä tai yhteisöissä, joissa painotetaan oppia, sanaa ja sakramentteja. Siellä heitä kuitenkin nimenomaan tarvittaisiin, samoin kuin opettajia tarvittaisiin uuskarismaattisissa seurakunnissa.

    Toinen syy opillisen pohjan puuttumiseen on se, että näissä piireissä vastustetaan voimakkaasti uskonnollisuutta. Korostetaan läheistä suhdetta elävään Jumalaan. Oppi voidaan nähdä osana kuollutta uskonnollisuutta. Tämä on tietenkin virheellinen näkemys. Oppihan on vain sen ilmaisemista, miten asiat on, mikä on totta. Oppi on ilman muuta tärkeä asia.

    Nähdäkseni Kristuksen ruumiissa on tosi erilaisia ihmisiä niin kuin ruumiissa on erilaisia jäseniä. Kutsumukset, tehtävät ja lahjat on hyvin erilaisia. Sinulla on selvästi voimakkaasti sydämellä tuo oikean opin vaaliminen ja harhaoppien torjunta. Se on seurakunnassa elintärkeä tehtävä. Minulla on myös joitakin asioita, jotka on erityisen voimakkaasti sydämellä. Ylistys ja palvonta on yksi niistä.

    Kirjoitit, että uuskarismaattisessa yhteisössä voidaan ylistää tunteja ja sillä yritetään jotenkin tuoda Pyhä Henki paikalle. Voi, kunpa ylistettäisiinkin tunteja! Ylistetään kyllä, ja ylistetään paljonkin, mutta minusta se on aina liian vähän! Ei, ei ole tarkoitus ”loitsia” Pyhää Henkeä paikalle. Hän on meissä ja meidän keskellämme. Palvoessa saa keskittää katseensa yksin Jumalaan. Hän on ainoa Jumala, ainoa Kuningas, Herra yli taivaan ja maan. Ylistäminen on sitä, että pysähdytään vain katselemaan sitä, kuka Jumala todella on. Arkielämän haasteissa se asia voi unohtua. Itse hääsää kaikkea ja yrittää hallita elämäänsä. Sydän saa levon, kun voi olla Isän jalkojen juuressa ja muistaa, että Hän on Jumala ja minä olen vain pieni lapsi. Siinä palautuu oikealle paikalleen. ”Hyvä on veisata kiitosta meidän Jumalallemme. Se on suloista; ylistäminen on soveliasta.” (Ps.147:1)

    Mielestäni teet liian suuria yleistyksiä ja pitkälle meneviä johtopäätöksiä kirjoittaessasi uuskarismaattisuudesta ja uusapostolisuudesta. Oman kokemukseni mukaan tällaisissa yhteisöissä on hyvin monenlaisia ihmisiä. Pitää paikkansa, että ne vetävät puoleensa ihmisiä, jotka hakevat tunnekokemuksia. Olen minäkin jossain määrin sellainen, tai ehkä suuressakin määrin! Jumala kuitenkin kasvattaa omiaan ja kutsuu rakentamaan sille pohjalle, joka kestää. Tunteiden varaan ei voi rakentaa mitään kestävää suhdetta. Tunteet ei useinkaan välitä oikeaa tietoa todellisuudesta. Silloin on nöyrryttävä kuuliaisuuteen Jumalalle. Se, mitä Hän sanoo ja ilmoittaa, on totta.

    Kirjoitit, että ihmiset hakevat uuskarismaattisuudesta jotain enemmän, kun Jeesus ja evankeliumi eivät riitä. Tästä asiasta haluaisin tuoda toisen näkökulman. Kokemukseni mukaan monet tulevat kyllä siitä syystä, että kaipaavat jotain enemmän. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, etteikö Jumala riittäisi vaan siitä, että halutaan vielä läheisempää suhdetta hänen kanssaan. Vielä syvempää hänen sydämensä ja tahtonsa tuntemista, uskossa kasvamista, rohkeampaa luottamusta, kokosydämistä antautumista Jumalalle. Usein se kasvu on kuitenkin kasvua kohti pienuutta ja nöyryyttä.

    Minä olen nimenomaan uuskarismaattisissa piireissä kuullut todella paljon opetusta kärsimyksestä ja ristin kantamisesta. Jopa niin paljon, että se on välillä ahdistanut, että eikö voitais joskus puhua jotain iloisempia ja kevyempiä juttuja. On ojennettu ja moitittu – ihan aiheesta – ihmisiä siitä, että etsitään vaan ”Jumalan kirkkautta” haluamatta uhrata omaa elämäänsä. On jaettu paljon kokemuksia siitä, kuinka juuri vaikeuksien ja ahdinkojen kautta Jumala on puhdistanut ja kasvattanut. Hyvin vähän näissä seurakunnissa on mitään uskon sankareita tai semmoisia, jotka uskoisivat, että Jeesuksen seuraaminen on menestyksen tie. Jos sellaisia on, ne on varmaan useimmiten nuoria ihmisiä, joita elämä ei ole vielä koetellut. Kyllä Jumala omansa kasvattaa. Sama pätee näihin saarnamiehiin ja -naisiin.

    Ennen kuin menin uuskarismaattisiin piireihin, olin muutaman vuoden luterilaisessa seurakunnassa, ja kuulun kyllä paperilla kirkkoon edelleen. Mielestäni ero sen seurakunnan opetuksen ja näiden uuskarismaattisten yhteisöjen opetuksen/julistuksen välillä on tällainen: luterilaisessa kirkossa saattoi huoletta kuunnella sydän avoinna kaiken, mitä saarnastuolista puhuttiin. Se oli tasaisen varmaa settiä; ei mitään erityisen väärää, jossei nyt mitään hirveän osuvaa ja rakentavaakaan.

    Karismaattisissa yhteisöissä on toisin. Siellä kuulee sekä todella hyvää opetusta että todella pielessä olevaa opetusta. Se, mikä on hyvää, on tosi hyvää: tosi rakentavaa, tosi elävään elämään sopivaa, raamatullista, sydämestä tulevaa. Se, mikä on huonoa, voi sitten mennä aika railakkaastikin metsään ja olla aivan selvässä ristiriidassa Raamatun sanan kanssa. Ja sitten on sellaista, mikä menee niin kovaa ja korkealta, totaalisen yli hilseen, ettei siihen osaa sanoa juuta eikä jaata. Siellä on pakko olla filtteri päällä koko ajan, ja kaikkea ei voi ottaa vakavasti tai sekoaisi. Ymmärrän hyvin, että tällainen ei sovi kaikille.

    Kirjoitit hyvin, ja suurin osa kritiikistäsi on aiheellista. Näin sisältäpäin asiaa tarkastellen tiedän kuitenkin, että asiat ei ole ollenkaan niin mustavalkoisia. Näissä yhteisöissä on hyvin monenlaisia ihmisiä. On niitä, jotka on uskossa nuoria tai ei ole vielä kulkeneet läpi sitä tietä, joka vie – tavallisesti vaikeuksien kautta – nöyryyteen ja oman heikkouden tunnustamiseen. Ylilyöntejä tapahtuu ja kaikenlaisia hölmöyksiä tehdään. Ihmiset on vajavaisia ja kaikki me ollaan matkalla, oppimassa. Siellä on myös niitä ihmisiä, jotka on vaeltaneet pitkään Jumalan kanssa ja jotka on sillä tiellä kasvaneet armollisuuteen, nöyryyteen ja viisauteen. He auttaa ja opastaa meitä nuorempia, kun me pöllöillään. Ja ennen muuta: kyllä Isä kasvattaa lapsensa. Hän kun tuntee tarkalleen jokaisen meistä ja tietää just minkäkaltaista ohjausta ja kuria tarvitsemme.

    Sitä en kuitenkaan usko, että näissä yhteisöissä olisi ”toinen evankeliumi”, toinen Jeesus tai väärä henki. Yksi Herra, yksi usko, yksi kaste, yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Yhtä perhettä olemme, yhtä ruumista ja saman Isän lapsia. Paikkansa seurakuntaruumiissa on niin tervettä oppia puolustavilla, käytännön työn tekijöillä, paimenilla, profeetoilla, apostoleilla, ylistäjillä ja tanssijoilla ja monilla muilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *