Jeesuksen seuraaminen nykyajassa

Kristus-päivät Laukaa 4-5.8.2018

Jeesuksen opetus

Kun ihmiset tulivat Jeesuksen luokse kyselemään iankaikkisesta elämästä, niin Jeesus aina alkoi puhua heille, tavalla tai toisella, itsensä seuraamisen tiestä. Esim. Mark.8;34-36. ”Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa?”

Tämä evankeliumi on kirkas ja selvä siitä huolimatta, että se on tänä aikana ikään kuin vaiettu ja unohdettu täällä länsimaisen yhteiskunnan puristuksessa. Täällähän kristitytkin ovat mukana jatkuvassa kiusauksessa olla voittamassa itselleen koko maailmaa, mutta saamassa sielullensa vahinkoa. Eräs tuntemani pastori sanoikin kerran näin: ”Ennen pyhät ihmiset valitsivat Jumalan valtakunnan, mutta antoivat rikkauksien mennä. Nykyajan pyhät valitsevat mieluummin rikkauden, mutta antavat Jumalan valtakunnan mennä.”

Jeesuksen seuraamisen tie on ristin tie. Tämä ristin tie on täysin käsittämätön ja ihmisjärkeä loukkaava elämän todellisuus. Paavalin mukaan jo sana rististä on hullutus, puhumattakaan sitten siitä, että jotkut voivat iloisena kulkea tällaista ristin tietä! Mutta ei varmaan liene aivan selvää meille yleensäkään, mitä tämä oikein käytännössä voisi merkitä.

Ristin asema tämän päivän kristikunnassa

Suomalainen kristinusko on hyvin radikaalisti muuttunut viimeisinä aikoina. Evankeliumista on vähitellen kadonnut Kristuksen ja ristin todellisuuden läsnäolo. Olemme alkaneet elää ajassa, jossa kristinuskosta on pois riisuttu yhä enemmän ja selvemmin Kristuksen risti.

Mitä kristityt ihmiset tavoittelevat tänään eniten: Onnea, menestystä, terveyttä ja elämän hallintaa tämän maailman asioissa. Ja ovathan nekin toki tärkeitä elämässä… Kuitenkin Raamattu kertoo, että uskovat ihmiset jakaantuvat lopun aikana kahteen eri joukkoon. Mutta mikä on se, joka erottaa heidät toisistaan? Se on ihmisen henkilökohtainen suhde Kristukseen, ja erityisesti Kristuksen ristiin. Siis siihen, miten me suhtaudumme vanhanaikaisilta kuulostaviin Jeesuksen sanoihin esim. (Luuk.9; 25). Nämä sanat ovat varmasti hyvin tuttuja meille. Jeesus sanoi näin: Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?” Myöhemmin Jeesus vielä sanoo (Luuk.14;27): ”Ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni”. Ja (Matt.10:38): ”joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias”.

Olen kauan mietiskellyt, miksi nämäkin sanat ovat nykyään joutuneet miltei täydellisen unohduksen valtaan, eikä niistä puhuta enää juuri missään ja juuri mitään. Tässähän Jeesus tarjoaa meidän elämäämme osallisuuden hänen ristiinsä! Jeesus selvästi sitoo hänen seuraamisensa siihen, että mekin otamme oman ristimme. Kreikankielen sana ottaa on tässä ”lambano”. Tätä sanaa voidaan käyttää monenlaiseen ottamiseen, mutta ykkösmerkitys on ”ottaa vastaan” tai ”ottaa hoitaakseen”. Tätä Jeesus meille tarjoaa.

Vanhat uskon isät ovat aikoinaan etsineet elämänsä tarkoitusta, mutta he ovat myös tienneet, että se onni tai menestys, mikä tulee tämän maailman asioista, ei ole sitä onnea, mistä Jeesus omillensa puhuu. He ovat myös tienneet, ja eläneet todeksi sen, että Jumalan antama todellinen siunaus saadaan aina ainoastaan ristin kautta!

Tämä aika taas on mitä suurimmassa määrin alkanut etsiä siunauksia yhä kiihkeämmin ilman ristiä, ohittamalla tietoisesti ristin! Ei haluta tietää eikä tiedostaa ristin täysin keskeistä sanomaa. Miksi ei?

Jeesuksen suorat sanat ristinsä ottamisesta ovat pelottavia siksi, koska ihmiset ovat syntisiä. Syntiemme tähden me pelkäämme Jumalaa. Pelko taas saa aikaan sen, että peite laskeutuu meidän sydämemme päälle. Silloin me yritämme ohittaa ristin ja tehdä Jumalastamme ihmispalvelija, joka suuren rakkautensa tähden pelastaa meidät kaikilta vastoinkäymisiltä, onnettomuuksilta, sairauksista, köyhyydestä jne…

Ei tahdota todellakaan käsittää, kuinka Jumala voisi rakastaa pimeydessä, syvyydessä, ja sairaudessa. Ja vain olla ihmisen vierellä todellisena kovissa koettelemuksissa ja ahdistuksissa, parantamatta näitä!

Mitä tarkoitetaan ristinsä ottamisella?

Mitä Raamatussa tarkoitetaan ristinsä ottamisella?

Useimmiten ihmiset ajattelevat ristin olevan joku tähän elämään liittyvä kuorma tai vaikeus. Siis raskas taakka, jota ihminen joutuu kantamaan tässä elämässä. Kuorma, jota muilla ihmisillä ei näyttäisi olevan. Esim. juuri vaikea sairaus tai joku muu elämää suuresti rajoittava asia. Ja jos tähän ei apua saada, niin sanotaan: Tämä on risti, mikä on minulle annettuminun täytyy se kantaa.

Huomaatko, meille luonnollista on puhua rististä ikään kuin Jumalan antamana taakkana, kun taas Jeesus puhuu siitä meidän elämämme pelastajana! Tällaisia negatiivisia vaikeuksia ei tietenkään kukaan itsellensä toivo. Ne voivat pelottaa ihmistä niin paljon, että Jeesuksen äärimmäisen vakavat sanat ristinsä ottamisesta useimmiten ohitetaan nurjamielisillä asenteilla. Ja siitä seuraa taas, että peite pysyy yhä sydämen päällä.

Tästä pelosta puhuu myös vanha Johannes, (1.Joh. 4:17-18): ”Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa”. (Tarkoittaa siis sitä, että ei ole päässyt täydellisesti näkemään tai kokemaan sitä Jumalan rakkautta, mikä ilmestyy juuri ahdistuksessa ja pimeydessä!)

Lienee kuitenkin niin, että me olemme oppineet tuntemaan vain vähän sitä Jumalan rakkautta, mikä tulee vain ja ainoastaan juuri ristin kautta. Emmekä me siksi koe tai näe sitä suurta rakkautta, mikä Jumalalla on meihin. Tämän suuren rakkauden käsittäminen on meille usein vain teoriaa, joka pysyy kuitenkin elämämme ulkopuolella. Juuri siksi me pelkäämme.

Johannes siis tarkoittaa tällä sitä, että meidän pelkäämämme ristin takana on aina täydellinen rakkaus. Ennen ristiä meillä on pelko rististä. Ristimme ottamisen jälkeen me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden, ja meidän pelkomme on pois otettu. Jeesus ei sano meille näin: ”Ja kenelle tämä maailma ei anna tarpeeksi ikävyyksiä, hankaluuksia ja onnettomuuksia, se ei ole minulle sovelias”. Vaan Hän sanoo näin: ”Joka ei ota ristiänsä, ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.” Tässä on kysymyksessä täysin vastakohtainen asetelma. Ei tätä ristiä, mistä Jeesus meille puhuu, meille anneta, (siis jotenkin tungeta meidän elämäämme) vaan se otetaan! Silloin kun Jeesus meitä kutsuu ottamaan ristinsä ja seuraamaan Häntä.

Jeesus siis kehottaa meitä ottamaan ristimme. Mitä se pitää sisällään? ”Ottakoon ristinsä” on tässä kreikaksi ”arato tov stauron”. Verbi on airo, joka merkitsee siis ottamista. Tämä ilmaus merkitsee kuvaannollisesti sanottuna esim. ankkurin ylös nostamista tästä maailmasta. Minä luulen, että vain harvat ovat saaneet löytää tämän ristin salatun siunauksen, ja sen tuoman levon ja turvan ja rauhan! Niin monet uskovatkin taistelevat kynsin hampain oman voimansa varassa, saadakseen pitää kasassa ahdistuneen elämänsä viimeisetkin resut. Mutta eivät uskalla päästää irti niin kauan, kuin yksikin oman tahdonvoiman sirpale on vielä olemassa.

Mitä vastaan ihminen siis todellisuudessa taistelee? Sitä, että mikään ei vain muuttuisi entisestä. Vaikka elämä menisi kuinka huonosti, silti muutosta pelätään, ja siksi pidetään kiinni vanhasta, ihmisturvaan ja esim. rahan tuomaan turvaan perustuvasta omaehtoisesta elämästä, viimeiseen asti. Ehkä rukoillaan Jumalalta muutosta, mutta samalla pidetään päätösvalta visusti omissa käsissä, ja näin estetään muutos. Ja mielessä hallitsee kaiken aikaa alitajuinen pelko. Tällainen on luonnollinen ihminen tässä maailmassa. Me toivoisimme, että muutos tapahtuisi itsestään ja me sitten vain näkisimme tyytyväisenä kaiken muuttuneen meidän toivomustemme mukaisiksi!

Näin tapahtuu ns. hengellisissä piireissä tänään yhä enemmän ja yhä useammin. Selitetään, että Jumalan siunausten tulee näkyä ajallisessa elämässä helppoutena, maallisena hyvinvointina ja miellyttävänä elämänä.

Raamattu kuitenkin kertoo, että Jeesus jakaa uskovat ihmiset kahteen joukkoon hyvin selvästi: Ratkaiseva asia on silloin suhtautumisemme Jeesuksen ristiin.

Uskovat jakautuvat niihin, jotka ”kieltävät itsensä ja ottavat ristinsä”. Ja niihin, jotka haluavat kyllä ”olla uskossa”, mutta pitävät todellisuudessa sydämensä kiinni sellaisissa asioissa, mistä on pelkkää ajallista hyötyä!

Jeesus kuitenkin sanoo Matt.6;21: Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi”. Sydämen suhde Jeesukseen, ja erikoisesti Jeesuksen ristiin ratkaisee meidän koko elämämme!

Näin on aina ollut, mutta lopun ajassa tämä käy toteen konkreettisesti nähtävänä ja selkeästi. Me elämme tänään kristillisesti hämmästyttävän kevytmielisessä ajassa, jossa aivan liian suuri osa kristikunnasta on jo nukahtanut, eikä enää pysty, eikä varmaan haluakaan kuulla enää totuuden sanaa ollenkaan.

Nuo Jeesuksen sanat ristinsä ottamisesta ovat pelottavia siksi, koska ihminen on syntinen. Synnin tähden hän siis pelkää Jumalaa. Pelko taas saa aikaan sen, että peite laskeutuu sydämen päälle. Minä luulen, että suurimmalle osalle kristittyjä juuri tällaiset Jeesuksen sanat ovat vielä sydämen tasolla täysin tuntemattomia!

Ristin tien tuntomerkkejä

Ensimmäinen tuntomerkki on pimeys.

Risti vie meidät Jumalan eteen. Ja kun syntinen ihminen kohtaa Jumalan, niin silloin Jumala rakkaudessaan sammuttaa kaikki valot! Ja ihminen joutuu pimeyteen. Tapahtuu suunnilleen samaa kuin Moosekselle 2.Moos.21: ”Ja Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli”.

1.Kun.8;12: ” Silloin Salomo sanoi: ”Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä”. (Salomo rakensi Jumalan antamien piirustusten mukaisen temppelin, jossa kaikkeinpyhin oli täysin pimeä huone.)

Monen mielestä Jumalan tien täytyy olla, ei vain valoisa, vaan myös suora ja kivuton. Sinne ei sovi risti, ei kärsimys, ei vaivat eikä vastoinkäymiset. Sitä ilmentää esim. lopun ajan uushengellinen pyrkimys pois ristin Jeesuksen luota taivaallisen Jeesuksen luokse. He yrittävät hyötyä ylösnousseesta Jeesuksesta, mutta eivät tahdo alistua ihmisen osaan tässä elämässä. Vaan yrittävät etsiä jonkinlaista ylösnousseen ihmisen osaa jo täällä ajassa ja vaivassa.

Jumala on pyhä. Syntisen ihmisen hauras savimaja ei kuitenkaan kestä yhtään hänen pyhyytensä läsnäolossa. Siksi Jumala, silloin kun tulee lastansa oikein lähelle, joutuu verhoutumaan pimeään. Tai kun Jumala johdattaa meitä, niin Hän joutuu viemään meidät ensin pimeyteen, jossa meitä riisutaan pois omista mahdollisuuksista, vain uskon varassa näkemään ristiinnaulittu Kristus, joka avasi meille tällaisen ihmeellisen voiton tien ylösnousemukseen… Ja vaikka Jumala kätkeytyykin pimeyteen, niin kuitenkin senkin pimeyden keskellä loistaa valkeus: Kristuksen kasvot, jotka kertovat, että Hän on meidän vierellämme pimeydessä!

Toinen tuntomerkki, ei sekään ole ihmisluontoamme kohottava totuus: nöyryytys

Jes.66;2: ”Mutta minä katson sen puoleen, joka on nöyrä, jolla on särjetty henki ja arka tunto minun sanani edessä.” Ajattele tällaisia sanoja: nöyrä, särjetty ja arka. Kuinka kaukana ne ovatkaan, ikävä kyllä, esim. nykyajan suurista uuskarismaattisista apostoleista, ihmemiehistä ja parantajista, joita suuret ihmisjoukot ihailevat etsiessään kaikkea sitä, mitä he voisivat voittaa tässä maailmassa… Jos meiltä vaaditaan nöyryyttä, ei Jumala voi koskaan katsoa meidän puoleemme, koska meissäkään ei nöyryyttä ole. Nöyryys tässä mielessä ei ole mikään ihmisen luonteenpiirre tai ominaisuus, jonka voi kasvoilta lukea.

Nöyryys on Jumalan teko! Se on ihmisen (jatkuva) alennustila, jossa ihmisestä tulee vähäinen, oikeastaan ei-mitään. (Latinan kielessä on sana humilitare, mikä merkitsee ei-miksikään tekemistä).

Kuinka Jumala sitten saa aikaan ihmisessä nöyryyden? Mooseksesta sanotaan (4.Moos.12; 3): ”Mutta Mooses oli sangen nöyrä mies, nöyrempi kuin kukaan muu ihminen maan päällä.” (Hebr. aw-naw : alas katsova, ahdistettu). Ahdistusta kuvaava toinen sana hebrean kielessä on sana sar, (tai ja-sar). Tässä on varsin mielenkiintoinen ja puhutteleva tosiasia kätkettynä. Tämä sana ahdistus (sar) sisältyy erääseen toiseen sanaan: ja-sar joka merkitsee savenvalajaa.

Tästä on hyvä kuva Jeremian kirjassa (Jer.18;2), jossa Herra pyytää profeettaa: ”Nouse ja mene alas savenvalajan huoneeseen, siellä minä annan sinun kuulla sanani.” Siellä Jeremia katseli, kuinka savenvalaja muokkasi – ahdisti savea oman tahtonsa mukaiseen muotoon. Jos savi ei kestänyt ahdistusta, vaan murtui, niin savenvalaja ei heittänyt sitä pois, vaan kokosi sen uudestaan, ja alkoi muovata uutta astiaa. Juuri silloin kun ihminen on Jumalan käsien ahdistamana, silloin hän saa olla kirjaimellisesti Savenvalajassa! Jumalassa. Hänen taitavien ja hellien käsiensä sisällä.

Mutta sitten on vielä kolmas sana, mikä on sanojen jasar ja sar välissä: Asar, mikä merkitsee: onnea.

On merkillistä, että onni löytyy hebrean sanoista samasta paikasta, mihin myös Pyhän Hengen todistus sijoittaa sen uskovan elämässä! Psa.73;28: ”Minun onneni on olla Jumalaa lähellä”. Jumalan lähellä ollaan silloin, kun ollaan ”Hänen kädessään”. On onni olla ahdistettuna Jumalan kädessä! Jumalan muovattavana.

Merkillinen sisällys tällä sanalla onni! Uudessa Testamentista tämä sana puuttuu kokonaan. Sitä ei siellä mainita kertaakaan (v.38 käännös).

VT:n Job tunnetaan kovan onnen miehenä. Kun tätä onnen asiaa analysoi, niin voidaan todeta pääasiaksi se, että Job oli onnen mies. Kantasanana on siis onni, ja sen onnen laatua määritellessä todetaan sitten tämän onnen olevan olemukseltaan tällaista kovaa onnea. Ei siis sitä pehmo-onnea, mitä maailma rakastaa ja tavoittelee yli kaiken. Uskovan onni on siis ristin takana.

Jeesuksen seuraajan tie

Jeesus siis sanoo: ”Ottakoon joka päivä ristinsä…” Huomaa, mitä Hän ei sano: …kuunnelkoon joka päivä puhetta rististä … vaan Hän sanoo: ottakoon ristinsä. Tämä merkitsee jonkin asteista tiedostettua valintaa – jokapäiväistä jäämistä Jumalan tahdon alle, ja Jumalan tahdon varaan. Vastoin yleistä käsitystä risti ei tarkoita niitä erilaisia vastoinkäymisiä, joita maailma meille antaa. Siis erilaisia vaikeuksia, ahdistuksia, sairauksia, onnettomuuksia tai muita murheita, joita tässä elämässä joudumme kokemaan. Tahdoimmepa sitä tai emme. Eihän risti nimittäin ollut Jeesuksellekaan mikään vastoinkäyminen. Vaan Hänen elämänsä suuri tarkoitus! Salatulla tavalla risti on sitä myös meille! Risti merkitsee sitä, että koko elämä jää vain Jumalan tahdon varaan, niin kuin Jeesuksen elämä jäi kokonaan Isän varaan. Eikä tällä tarkoiteta vain hengellistä elämää – vaan myös juuri tätä konkreettista elämää – tässä ja nyt!

Risti on siis suostumista Jumalan tahtoon, joka on edessämme joka aamu, päivä, ja ilta. Joka päivä saan kysyä itseltäni: riittääkö minulle Jeesus yksin? Mutta perkele on saanut eksyttää tämän ajan uskovatkin nielaisemaan kuitenkin todella suuren harhan. Tämän harhan vaikutuksesta Jumalasta on tehty ikään kuin vain hengellisten asioiden Jumala, jolla on kiinnostusta vain meidän hengellisiin asioihimme. Mutta maailmassa me saisimme käytännössä elää niin itsekeskeistä elämää kuin itse haluamme! Jos me taas otamme ristimme ja seuraamme Jeesusta, niin se ei ole vain hengellistä, vaan se on elämää myös lihassa ja veressä.

Onnellinen on se, joka on saanut ymmärtää elämässään tämän totuuden: Risti on koko maailman keskipiste! Yhä tänäänkin! Juuri risti yhdistää meidät Kristukseen! Ja, tämän haluan sanoa hyvin voimakkaasti: ”Kun risti on konkreettinen, silloin myös (Jumalan) voima on konkreettinen”.

Tämä aikamme suuri hengellinen tilanne on profetoitu Raamatun sanassa jo vuosituhanten takaa, varsin selvästi.

Mitä tämän päivän uskovat eniten etsivät: hengellisiä siunauksia. Sitä, että usko auttaisi heitä voittamaan heidän maalliset vaikeutensa, paranemaan fyysisesti, eheytymään ja vahvistumaan ja löytämään oman elämänsä hallinnan tässä maailmassa.

Sanalla sanoen: Etsitään uskon avulla oman elämänsä löytymistä. Kun taas Jeesus sanoo päinvastoin: ”Joka kadottaa (oman) elämänsä, hän löytää sen.” Tässä kohdassa sana elämä ei ole kreikan sana dzoe, joka varsinaisesti tarkoittaa elämää, vaan psykhe, mikä tarkoittaa sielun elämää. Siis tunteita, tahtoa ja järkeä.

Ja onhan sinänsä sielunelämä toden totta Jumalan suuri lahja meille jokaiselle. Mutta, ristin sanoman edessä kaiken sielullisen ymmärryksen olisi kuoltava. Kuitenkin, juuri, nimenomaan näillä psyykkisillä tasoilla tämän päivän uskovat kuitenkin tarttuvat kiinni sekä uskoon että elämään, mutta samalla he suorastaan kammoavat osallisuutta Jeesuksen rististä, joka tullessaan kuolettaa meiltä tämän maailman ruhtinaan valtakunnan.

Jeesukselle sanottiin: ”Astu alas ristiltä, niin me uskomme sinuun!” Myös tänä aikana etsitään juuri tällaista hengellisyyttä ja sellaista uskoa, joka vapauttaa uskovat rististä! Etsitään ja julistetaan sellaista Pyhän Hengen voimaa, joka voittaa sairaudet, ahdistukset, murheet ja kiusaukset ja vapauttaa uskovan niistä.

Näin siis itse asiassa halutaan nähdä, että uskon tulee vapauttaa meidät Kristuksen rististä, jotta me voimme tehdä ”positiivisia” Jumalan ihmeitä PH:n nimissä. Samalla saadaan ihmisiltä kunniaa ja mainetta ja usein myös kerättyä rahaa tässä maailmassa. Sekin katsotaan Jumalan siunaamaksi.

Raamatun ihmisten elämä puhuu kylläkin täysin toisenlaista kieltä. Ahdistukset, sairaudet, monenlaiset onnettomuudet ja vaikeudet kuuluvat niiden ihmisten elämään, jotka elävät Kristuksessa.

Mutta Jeesus näytti, että uskon voima on siinä, että uskovat saavat jäädä tämän maailman halveksimalle ristille ja kulkemaan sen läpi toisenlaiseen voittoon. Ja että todellinen Kristuksen vaikuttama usko ei suinkaan pakene ristiä, vaan se aina valitsee ristin! Muistan kuulleeni, kuinka entisaikaan Suomessa, kun jostain talosta vaikkapa isä lähti saarnamatkalle, niin koko perhe oli huutamassa hänelle viimeiseksi ovella ohjeet: ”Muista sitten, että se on ristin kautta!” Näin ovat ajat muuttuneet!

Moni uskoon tullut on nähnyt Jeesuksen seuraamisen idealistisena haasteena paremman ihmisarvoisen elämän löytämiseksi. Usein suuren rakkauden voimakkaan tunteen innoittamana he ovat lähteneet liikkeelle – ja kokeneet myöhemmin täydellisen haaksirikon.

Tie on ollut kaita ja ahdas, mutta eri tavalla kuin he ovat odottaneet. He ovat yrittäneet tehdä Jumalan tekoja omassa elämässään, mutta eivät ole käsittäneet, että niitä voi tehdä vain Jumala itse, (tosin ihmisen elämän kautta). Ihmisen osa tässä nöyryydessä on joka tapauksessa aina vain passio, eli se, että ”jaksaa sietää Jumalan tekoja omassa elämässä”. Hyväksyä Jumalan pimeys ja ahdistus, joka kuitenkin on siunauksen ja onnen lähde!

Jeesus sanoi kerran Paavalista opetuslapsi Ananiaalle: ”Hän on minulle valittu ase kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. Sillä minä tahdon näyttää hänelle, kuinka paljon hänen pitää kärsimän minun nimeni tähden.” Tätä Jeesus ei sanonut kostaakseen Saulukselle hänen rikoksensa, ja pannakseen häntä kärsimään, vaan saadakseen tehdä hänestä itselleen valittu ase pakanoita ja kuninkaita ja Israelin lapsia varten. Eli: tämä pimeys ja kärsimys on aina vain toinen puoli. Sillä eihän Jumala ole olemukseltaan pimeys vaan Hän on valkeus! Hänen valkeutensa vain verhoutuu pimeyteen! Ja tiedätkö mitä? Kun silmät alkavat tottua pimeään, niin sen pimeyden keskellä alkaa vähitellen erottaa Kristuksen muotoa…

Jeesus halusi sitoa Paavalin vahvoilla siteillä itseensä. Mutta miten se tapahtuu? Tämän ajan hengellisten trendien opetuksen mukaan se tapahtuu siten, että ihminen saa alkaa kokea paljon hyviä asioita, Jumalan oikean käden korottavaa voimaa ja menestystä. Eli sitä Pehmo-onnea!

Mutta, Jumala sanoo (Jes.55:8-9): ”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.”

Ja niinpä hän usein kohottaakin vasemman kätensä, ja tuokin voiman ja eheyden sijaan ristin, joka rikkoo ihmisen voiman kokonaan, ja vain asettuu asumaan ihmisen haavoihin. (Tiedän, että täälläkin on monia ihmisiä, jotka ovat tämän todeksi kokeneet.

Ja näinhän Paavali itsekin todistaa (2.Kor.12;7-10): ”Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi. Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta. Ja hän sanoi minulle: ”Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa”. Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan. Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.”

Tilanne tänään

Minusta tuntuu vahvasti siltä, että koko kristikunta elää tänään kuin unessa, jonkinlaisessa lopunajan unessa. Ja niinhän Jeesus kertoikin (Matt.25), puhuessaan 10 neitsyestä: että juuri ennen Hänen tuloaan tyhmät neitsyet nukahtavat lopun ajan uneen. Näillä morsiusneidoilla oli kyllä tietoa tarpeeksi, mutta rakkautta totuuteen ei heillä ollut, vaan he nukahtivat, koska risti ei pitänyt heitä enää valveilla. Tänään julistetaan kaikkialla ns. evankeliumia. Ihmisiä yritetään ilostuttaa tarjoamalla heille tyhmien neitsyitten uskoa. Tarjotaan synnin hätään jonkinlaista kevytuskoa ja kevytjumalaa, jotka haihtuvat kuin sumu tuuleen ensimmäisenä koetuksen päivänä.

Tämä johtuu siitä, että ihmisiä ei päästetä vapaaksi heidän todellisista synneistänsä… eikä siitä murehdita vauhdikkaissa tilaisuuksissa.

Puheet oman elämänsä kadottamisesta (Jeesuksen tähden) ovat maailman vanhanaikaisimpia, halveksituimpia ja naurettavimpia sanoja… Mutta – se että maailma nauraa, ei ole kuitenkaan iso asia. Eihän se voi ymmärtää mitään Jumalan salatusta viisaudesta ja Jeesuksen todellisesta läsnäolosta.

Mutta, myös meille uskoville on sangen vaikeaa seurata Jeesusta ja valita risti näinä aikoina. Luottaa täysin Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Ja samalla kulkea ahdistuksesta toiseen, menettää oman elämänsä kontrolli, ja uskoa siihen, että Jumala hallitsee kuitenkin minun elämääni, eikä totisesti petä ikinä omaa lastaan.

Lopuksi

Nöyryyden seuraus on se, että ihmisessä alkaa asua Jumalan armo. Ihminen alkaa mieltyä siihen, että hän onkin ihan oikeasti vähäpätöinen ja alhainen … ja että Jumalan oma saakin olla alhainen ja mitätön ja heikko … silloinhan JUMALALLA on tilaa olla suuri ja vahva Jumala! Silloinhan Kristus meissä voi kirkastua, kun me olemme itsessämme pimeitä!

Snl.19;22 sanookin: ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa”. Silloin hänen toimintansa suuntautuu alas – syvyyteen. Sydän kiintyy alhaisiin asioihin, alkaa rakastaa niitä, jotka ovat alhaalla. Niin kuin Jeesuskin teki.

Jumalan pimeyden kohtaaminen ja siihen suostuminen vie nöyryyteen. Nöyryytyksessä järjen vastustus murretaan ja silloin jää tilaa Jumalalle ja uskolle.

30 v sitten laulettiin vielä yleisesti tällaisia lauluja: Ah, jospa mitään en oisi, tyhjä särjetty astia vain…

Todellisen uskon syntymekanismi ja kasvaminen

Tässä Jumalan pimeydessä syntyy ihmisen sydämessä Jumalan usko. Luther: Tällainen pimeä usko on Jumalan asunto meissä. Se usko, joka uskoo sittenkin, näkemättä, kokematta ja kaikesta huolimatta…

Usko kasvaa siinä Jumalan kirkkaudessa, joka on lähellä silloin, kun salattu, pimeydessä oleva Jumala on kääntänyt meille selkänsä – saadakseen olla meitä lähellä!

Toisin sanoen: Usko kasvaa sellaisissa olosuhteissa, mistä me emme mitenkään selviä. Jossa on pakko jäädä lopullisesti Jumalan ja evankeliumin sanan varaan!

2 kommenttia artikkeliin ”Jeesuksen seuraaminen nykyajassa

  1. Hyvä tietää Kristiina, että on niitä jotka kuulevat vielä… on niin helppoa mennä vaan virran mukana, koska Jeesuksen ristin voiman varassa eläen joutuu myös yksinäisyyden kouluihin. Jouko kirjoittaa:

    Puheet oman elämänsä kadottamisesta (Jeesuksen tähden) ovat maailman vanhanaikaisimpia, halveksituimpia ja naurettavimpia sanoja… Mutta – se että maailma nauraa, ei ole kuitenkaan iso asia. Eihän se voi ymmärtää mitään Jumalan salatusta viisaudesta ja Jeesuksen todellisesta läsnäolosta.

    Mutta, myös meille uskoville on sangen vaikeaa seurata Jeesusta ja valita risti näinä aikoina. Luottaa täysin Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa. Ja samalla kulkea ahdistuksesta toiseen, menettää oman elämänsä kontrolli, ja uskoa siihen, että Jumala hallitsee kuitenkin minun elämääni, eikä totisesti petä ikinä omaa lastaan.

    Lopuksi

    Nöyryyden seuraus on se, että ihmisessä alkaa asua Jumalan armo. Ihminen alkaa mieltyä siihen, että hän onkin ihan oikeasti vähäpätöinen ja alhainen … ja että Jumalan oma saakin olla alhainen ja mitätön ja heikko … silloinhan JUMALALLA on tilaa olla suuri ja vahva Jumala! Silloinhan Kristus meissä voi kirkastua, kun me olemme itsessämme pimeitä!

    Snl.19;22 sanookin: ”Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa”. Silloin hänen toimintansa suuntautuu alas – syvyyteen. Sydän kiintyy alhaisiin asioihin, alkaa rakastaa niitä, jotka ovat alhaalla. Niin kuin Jeesuskin teki.

    Jumalan pimeyden kohtaaminen ja siihen suostuminen vie nöyryyteen. Nöyryytyksessä järjen vastustus murretaan ja silloin jää tilaa Jumalalle ja uskolle.

    30 v sitten laulettiin vielä yleisesti tällaisia lauluja: Ah, jospa mitään en oisi, tyhjä särjetty astia vain…

    Todellisen uskon syntymekanismi ja kasvaminen

    Tässä Jumalan pimeydessä syntyy ihmisen sydämessä Jumalan usko. Luther: Tällainen pimeä usko on Jumalan asunto meissä. Se usko, joka uskoo sittenkin, näkemättä, kokematta ja kaikesta huolimatta…

    Usko kasvaa siinä Jumalan kirkkaudessa, joka on lähellä silloin, kun salattu, pimeydessä oleva Jumala on kääntänyt meille selkänsä – saadakseen olla meitä lähellä!

    Toisin sanoen: Usko kasvaa sellaisissa olosuhteissa, mistä me emme mitenkään selviä. Jossa on pakko jäädä lopullisesti Jumalan ja evankeliumin sanan varaan!”

    …Muistetaan siis toisiamme rukouksin. Joka aamu on armo uus, se lohduttaa!!! Jeesus on uskollinen. Hänen evankeliuminsa voima voi valaista mitä kirkkaimmin synkimmänkin yön, ja elvyttää sydämemme yhä uudelleen. Kunnes ollaan kotona😃

  2. Olet ehdottomasti oikeassa. Se kristinusko mikä nykyisin on vallalla ei ole pelastavaa uskoa todellakaan. Voimmeko tehdä muuta kuin rukoilla? Eikö tämä ole ennustettu Raamatussa?

    Heikottaa ja horjuttaa minua vieläkin Ristin tie, vaikka tiedän sen kevenevän Jeesuksen kanssa eikä painavan niin kuin ”kunnian teologiassa” luullaan.

    Paholaisella on kuitenkin valta virittää monta ovelaa ansaa ihmisen tielle, että ei pelastuisi tai luulisi, että omin voiminkin perille pääsee. Eksytykset ovat oikeasti vaarallisia ja pelottavia.

    Herra lisää meille Uskoa… ja päästä meidät Pahasta…!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *